— Tiedän, että tieteellinen pohdinta on kyllä vakava asia, veli, minä tosiaan kunnioitan sitä. Ja erikoisesti vaarallisinta pohdinnan muotoa, sitä, joka tulee vatsasta. Kun hyväpäinen, niin, niin, veli, älä ole vaatimaton, ja hyväluontoinen ja tieteen palavahaluinen mies alkaa saada tieteellistä päänsärkyä, ei häntä tavallisesti filosofia auta. Mutta häntä voi auttaa lääketieteellinen kuri, tai vaatimattomammin sanoen terveydenhoidollinen. Ethän, Jacob, et kai pahastu?
Jacob oli siepannut hattunsa ja paukauttamalla oven seinään hän antoi käsityksensä terveydenhoidosta aputieteenä kuulua.
— Liikunto on tekevä hänelle hyvää, lohdutti Quiding itseään. Mutta myöhään yöhön kuultiin Quidingin mittaavan lattiaa edestakaisin, edestakaisin, mumisten pitkiä, käsittämättömiä, vihastuneita, nyyhkyttäviä kirouksia. Hän oli saanut vanhan vammansa kohtauksen; lääkärit tapasivat tosin sanoa, että se johtui ikuisesta piipunpoltosta. Mutta Quiding, joka vähät uskoi lääkäreitä, tiesi itse tarkasti missä vamma oli — hänen kirotussa, tungettelevassa, tieteellisessä omassatunnossaan, joka ei häntäkään ollut jättää rauhaan.
LUKEMINEN.
Tämäkö elämää? Hän nousee myöhään; pää on raskas, kuin sen täyttäisi maailmallinen ajatuksia. Hänelle on sen valheellisuus vanhastaan tuttu. Vain milloin otsa on kevyt voi siitä välähtää teräksenkirkas ajatus: mutta tämä paino, se on lyijyä, jalompaa ei sen metalli ole.
Hän lukee ja poimii, viivaa ohuesti ja paksusti, väliin panee huom. !-merkin reunaan. Tunnit liukuvat hiljaa. Hän on yksin kirjansa kanssa, joka muuntuu, joka kutistuu ja mataa ja kohottautuu lukiessa. Lukeminen, kuinka se onkaan muuttunut näiden vuosien aikana. Muinoin lensi sivu sivunkin jälkeen ohi silmän, ja kaikki sulautui joksikin epämääräisen suureksi ja yhtenäiseksi, jonka ahnaan innokkaana ahmi. Ihailipa hän teosta tai ei, aina hän kuitenkin tunsi sen yhdeksi kokonaisuudeksi, joka oli muuttumaton, joka oli oma itsensä. Nyt hän kaivautuu sivuihin, näkee saumat, joita tekijä ei ole kyennyt kätkemään, näkee koko sen vaivalloisen töherrystyön, joka vuosikausien aherruksen jälkeen on koottu kirjaksi. Hän erittelee kappaleen kappaleelta, usein lauseen lauseelta, hän huomaa ilmaisun horjuvaisuuden, sanan häilynnän, mielipiteen hämmästyttävyyden. Sinä et saa salata minulta mitään, se on hänen päätöksensä ottaessaan kirjan hyllyltä. Se merkitsee asioitten ytimeen tunkeutumista, niin sanoo hänelle hänen hyvä omatuntonsa. Se merkitsee kriitillistä lukemista, sanovat hänen tyytyväiset aivonsa. Mutta kun hän on lopettanut, on kirja siinä kuin riepuläjä, jonka hän on leikellyt lyijykynällänsä. Kirja on revitty alkuperäisiin osiinsa, t.s.: sovinnainen käsitystapa tai ei, todistamattomat hypoteesit tai todistetut, kootut sitaatit, yhdistellyt tosiasiat, varastetut ajatukset tai keksityt, aina kummassakin tapauksessa yhtä epävarmat. Se, mikä oli korkeuteen kohoava talo, on muuttunut komeaksi kokoelmaksi lajiteltuja ja merkittyjä tiiliä. Sitten hän on tyytyväinen, sillä hänen intonsa on eritteleminen, järjesteleminen, älyäminen, ja hänen lukuilonsa on käynyt vahingoniloksi. Ajatteles, että tuo niin suuri ja kaunis talo sittenkin oli kokoonpantu vain tiilistä, hän sanoo tyytyväisenä, kun se siinä lojuu.
Ah, hänestä on tullut kuin poika, joka tahtoo nähdä millainen kello on sisältä. Hän saa nähdä sen, menettelipä nyt miten vain, hän tietää, missä jok'ikinen hammasratas sijaitsee, mutta kello on pysähtynyt, eikä hänessä ole miestä puhaltamaan koneeseen elämää takaisin.
ENSIMMÄINEN PAINOARKKI.
Hän oli painattanut ensimmäisen tieteellisen kirjoitelmansa, ensimmäisen vaatimattoman julkaisunsa. Hän oli odottanut tätä hetkeä niin jännittyneenä, että se hänestä itsestäänkin oli tuntunut asiaan nähden suhdattomalta. Mitä kaikkea hän oli toivonutkaan noista muutamien runojen syntyä käsittelevistä sivuista. Mainetta runoilijalleen. Kunniaa itselleen. Edistystä tieteelliselle tutkimukselle.
Tässä hän nyt istui ohut eripainos kädessänsä ja tunsi, kuinka välinpitämättömyys kietoi hänet tyhjään, harmaaseen usvaansa. Tässäkö siis kaikki. Tämäkö tunne kruunasi parin kuukauden innon, jonka sydämentykytysoireet olivat olleet kummalliset ja hyväntuulisuuspuuskat nopeita, perustelemattomia.