— Älä pyydä minua kertomaan mitään itsestäni. Itsesi tähden.
— Luuletko etten kestäisi näkyä?
— Sinulla ei olisi mitään iloa siitä.
— Kylläpä, Ribbing, ehkä sinun rintasi helvetti voisi sammuttaa minun omani tulen; tiedät, että tulta voi tulella tukahduttaa.
— Se, se aika, onnellinen aika, on minut jättänyt, jolloin omistin niin hienoa kuin helvetin rinnassani. Mutta puhun itsestäni, koska sinä niin määräät.
Sitten hän alkoi puhua, ja hänen äänensä oli väsähtänyt ja vastahakoinen, aivan kuin hänelle tuottaisi fyysillistä tuskaa sen pohjattoman alakuloisuuden ilmoittaminen, mikä hänessä kyti.
— Sinä olet kertonut minulle, kuinka sinä pyrit päämäärääsi todellisuudessa, epätoivostasi, kun joka toinen seikka ei vielä sopeudu viereisiin. Muutamia vuosia sinä vielä riehut, mutta en ole lainkaan levoton siitä, miten käy: piankin sinä istut tyytyväisenä pienessä kolossasi, ja sinun nakerteleva, hyvä, tieteitä harjoittava porvarissielusi produsoi pieniä kirjoitelmia ja suuria tutkielmia omaksi ja maailman tyydytykseksi. Sellainen sinä olet, sellaisia te kaikki olette, ja sellaisia kai teidän täytyykin olla, että tieteellinen tutkimus kasvaisi ja rehottaisi. Anna anteeksi katkeruuteni, mutta yhteiskunnan jäsenenä en kelpaa muuta kuin halveksumaan. Mutta ehkäpä en kuitenkaan halveksi mitään sen syvemmin kuin omaa halveksimistani.
Hän vaikeni, nojahti taapäin tuoliinsa silmänsä ummistaen ja jatkoi voimakkaalla, syvällä äänellä:
— Minä uskon jumalalliseen olentoon, kaikkivaltiaaseen, muuttumattomaan ja ikuiseen, joka ottaa vastaan sen vilpittömän rukouksen, mikä nousee tulen ja tuskan puhdistamasta sydämestä. Jumalan nimi on totuus, rukouksen nimi on ajatus, sielun nimi on kirkas inhimillinen järki. Uskolliselle suodaan vain yksi palkka: alituinen epätietoisuus lopullisesta, täydellisestä yhteydestä jumalan olemuksen kanssa; vilpilliselle, puoliuskoiselle yksi ainoa rangaistus: kirottuna ainaiseksi tämän epäilyn ulottuvilta. Tämän jumalallisen tuskan ja tämän eläimellisen tyytyväisyyden välillä mataa ihmiskunta.
Jos Jumala on sinut valinnut, uhraat kaikkesi hänen puolestaan: päiviesi työn, öittesi unen, omantuntosi rauhan, kunnian ja leivän. Jos sinut juovuttaa usko, että olet päässyt häntä lähelle, olet sinä harhaan kulkenut; kun sinä tunnet sen mittaamattoman etäisyyden, joka erottaa sinut hänestä, olet sinä häntä lähinnä. Tappion kärsiessäsi tunnet sinä tuulahduksen hänestä, vaan et voittaessasi, sillä voitto on vain silmänlumetta, jonka sinun mukavuudenhalusi kuvittelee; ajatusten kalvavassa vaivassa, vaan et ajatustesi rauhassa, sillä ajatusten rauha on vain hermojesi hervahtuneisuutta.