Quiding suuttui, joka näkyi siitä että hän näytti tyynemmältä ja puhui hitaammin kuin tavallisesti.
— Minuun jättävät kulttuurivallankumoukselliset aina vanhentuneen ja väärin ymmärretyn 80 —luvun vaikutelman. Sellaiseen aikaan, joka sekä yhteiskunnallisesti että sivistyksellisesti oli niin tarkasti teljetty kuin 1800—luvun keskipalkka, oli tosiaankin mieltä murskata ruutuja ja repiä seiniä vain murskaamisen ja repimisen itsensä vuoksi. Mutta nyt, kun eurooppalaiset yhteiskunnat vastaavat sangen korkealle asetettuja kehittämisvaatimuksia, luulen että myöskin siinä on mieltä, että me, t.s. kulttuurinkannattajat, emme lankea liian kiivaisiin innonpuuskiin. Tietysti on heikkojen ja hermostuneiden aivojen vaikeata pysyä rauhallisina, mutta vahvojen velvollisuus on se. Rauhallisuudessa ei piile velttoutta, vaan intohimoa.
Meille tiedemiehille on tämä velvollisuus ehkä päivänselvempi kuin muille. Maalarit ja runoniekat, joiden ei ole tarvis välittää historiallisesta kehityksestä, voivat stimuloida itseään kuvitelluilla vallankumouksilla uskoen, että he pysähdyttävät maailman kulun vanhalla radallansa ja pakoittavat sen lähtemään vastakkaiselle suunnalle. Me sen sijaan, jotka olemme vähäisen sentään päässeet tutustumaan olemassaoloa hallitseviin lakeihin, me tiedämme, että jokaisen henkisen luomuksen takana on ihmishengen monituhatvuotinen historia. Jos te kirjoitatte runon — otan lukuun luonnollisena edellytyksenä että siitä tulee kehno — on tämä yksinkertainen sanojen rinnastelu kuitenkin riippuvainen Kreikasta ja Roomasta, renesanssin ja klassisismin ja romantiikan ja realismin maailmanliikkeistä. Menettelittepä miten tahansa täytyy teidän aina raahata perässänne ihmiskunnan kulttuuriperintöä joka askeleella, jonka otatte. Teidän runonne on rengas niiden ketjujen sekavassa systeemissä, jotka ojentautuvat alkuperämme yöhön. Teidän oma sukupuunne on kuten jokaisen ihmisen vanhin maailmassa ja ilman ainoatakaan sivuutettua polvea. Ja teidän runonne sukupuu on yhtä vanha.
Suorittaessanne tieteellistä tutkimusta valtaa teidät tämä alituisesti kasvava monituhatvuotinen perintö, jota hallitsemaan ja kartuttamaan teidät on kutsuttu, jos kykenette tuntemaan vakavasti. Te opitte huomaamaan, ettei yhtään niistä kivistä ole asetettu turhaan, jotka on laskettu kohottamaan yhä korkeampaan selvyyteen ihmishengen rakennusta. Te ette tule edes halveksimaan rehellisen tutkijantahdon erehdystä; sillä eksymykset ovat teille merkittyjä kareja, joiden lomitse te voitte etsiä syvää väylää.
Mutta tämän menneen kulttuurityön kunnioituksen ytimenä täytyy olla teidän oma tiedonhalunne. Ilman sitä ydintä on teidän kunnioituksenne kuollutta massaa, kivettynyt dogmijoukko, mutta sen avulla siitä tulee elävä organismi, ajatuksen veren hapettama. Jokaiselle pienimmällekin osalle, jonka te saavutatte etsintänne hienoilla hiuspilleillä, lahjoitatte sillä elämän värin. Jokaisen uuden yksilön täytyy omalla mehullansa elävöittää menneitten aikojen kokoontunut tietämys. Siitä syystä se on uusi ja erilainen jokaiselle uudelle ajalle ja jokaiselle uudelle ihmiselle. Totuus on kuin sydän: se sykkii elämää antavin lyönnein ainoastaan asuessaan ihmisrinnassa.
Kun olette oppinut huomaamaan tämän, ette toivo kumoavanne tietämystä, vaan lisäävänne ja uudistavanne sitä. Jonkin ajan tieteellisen työn halveksunta yksin ei vie eteenpäin minkäänlaista tutkimusta, vaan sen sijaan keksijänilo ja kiivas tiedon himo.
Anstrin irvisti pahasti Quidingin vihdoinkin lopetettua.
— Verinen eurooppalainen myrsky on yhdellä iskulla lakaiseva tiehensä teidän rikkiviisautenne, sanoi hän. Vanhan kulttuuriroskan täytyy hävitä. Tulevaisuus, joka kuuluu meille, on murtava vanhat siteet. Maailma, ihmiset ja ihmisten tieto ovat tulevat uusiksi niinkuin Jumalan ensimmäisenä päivänä.
SUURI AIKAKAUSI.
Sinä päivänä, jona ihmiskunta alkoi murhata ihmiskuntaa, oli Jacobin mieli ollut valoisana. Sillä hänen oli onnistunut suorittaa pieni ajatusoperaatio, joka oli luonut uutta valoa hänen runoilijansa elämän erääseen ajanjaksoon.