Leiniö: Ei sitä tässä hätä pakota. Ole alallasi! (Vetää takinhelmasta Pekkalaa, joka kaatuu Leiniön yli ja satuttaa nenänsä puun kylkeen.) Ha, ha, ha, haa!
Pekkala (Nousee pitäen nenästään; vihaisesti): Mitä sinä mies oikein meinaat! Tahdotko riitaa rakentaa? Jos sinä tässä rupeat komeilemaan, kun minä kauniisti puhun, niin… (Painaa kädellään puukon tuppeen; tarkoituksellisesti): Sinä tunnet minun…
Leiniö: Aijotko antaa minun maistaa puukkoasi, niinkö? Hah, hah, vahinko vaan, että tuo ihana kapine on nyt minulla, ha, ha, ha, joten säästyy turkkini ainakin tällä kerralla. — Suutuitko sinä todellakin?
Pekkala (entiseen tapaan): Luulenpa että sinä aiot pitää minua pilkkanasi! Mutta minä sanon sinulle ja näytän, ettei Pekkala olekaan mikään nauku-Maijan poika… niin! Älä ärsytä minua nyt enää!
Leiniö (lepytellen): Älähän nyt turhista… enhän minä mitään pahaa tarkoittanut. Leikkiä se oli. Ymmärtäähän hullukin leikin.
Pekkala: Hullukin? Olenko minä hullu sinun edessäsi? Häh?
Leiniö: Olet totisesti, ellet istu tuohon ja maista vielä. Noh, sovitaan pois! Vanhat ystävät, mitä me viitsisimme riidellä turhasta.
Pekkala (leppyneemmin): Mitä sinä sitte tässä turhia jaanaat.
Leiniö: En koskaan enää sano pahaa sanaa sinusta. Lyödään sovinnon kättä ja ryypätään päälle!
(Ojentaa kätensä.)