Pekkala (Nousee): Tulleeko vieraita tänne? Viisainta lienee tästä lähteä omalle maalleen. (Tähystää.) Ei vielä ketään näy, mutta tänne tulijan matka kuuluu antavan. Lähde pois!
Leiniö (Miettii hetken, sitten hyppää ylös): Ei, mutta mennään tuonne Pirunkiven taa, nähdäksemme mimmoinen otus se oikein on, joka niin lammasvaatteissa kulkee. (Ottaa pyssyn ja linnun maasta.) Tule pian, ettei ehdi nähdä. Ken tietää, mitä hyvää siitä lähtee. (Vetää Pekkalan käsipuolesta kiven taa.) Tule nyt vaan!
Pekkala: Ha, ha, aina sinä olet niitä metkuja täynnä…
(Piiloutuvat.)
(Ääni lähenee ja hetken perästä tulee Rajala perältä oikealta hyräillen jotakin virren nuottia ja kantaen risunippua. Leiniö ja Pekkala katselevat kallion takaa, kuiskaillen keskenään).
Rajala (yksin): Hoh, hoo! Turkasen pitkä matka on tänne vanhoilla koivilla tallustella, vaan ei auta, ei auta. (Heittää risut maahan ja istuu kivelle.) Hiki oikein tuli, huh huu. Ei ne ennen tällaiset matkat Rajalan ukkoa uuvuttaneet. Vanhuus tulee, vanhuus tulee, he he… Kunpa se akka ehtisi sieltä aikanaan, jotta saataisi laittaa latinki päälle viinakanuunaan, he, he. Olisi tämä ahvääri muuten hyvin tuottavaa, kunhan vaan saisi viinuskansa keittää ilman pelkoa siitä, milloin sen käry vallesmannin nokkaan ehtii. — Kukahan lempo senkin konstin keksi, että kiellettiin kotiviinan poltto. Luulisi niitten herrojen voivan herkutella muullakin, kuin köyhäin leivällä. Vielä ne pirut vaanii ja vainoovat, ettei vaan kukaan vahingossakaan viinaa keittäisi, muut kuin he itse, ne pirut. — Oho, älkööt uskoko sitä Rajalasta, että hän pelkää. Ee'i. Rajala keittää viinaa kielloista huolimatta, he, he, he. Minä olenkin kätkenyt leiviskäni sellaiseen paikkaan, ettei sitä joka mies löydä, ei muut kuin korpit ja pitkäkorvat, he, he. (Kallion takana vierähtää kivi.) So, so, no per… kuka siellä? (Kuuntelee.) Eipä tainnut olla vaarallista. Hyi helkkuna kun säikähdin. Paholainen varmaan velloo Pirunkalliolla, he he. Vellokoon. Rajalan ukin omatunto on noin niinkuin arka näin sunnuntai-aamuna, he, he. Ai, ai ukko, mitäs sanoisit, jos jonakin kauniina päivänä joutuisit kiikkiin. Silloin saisit mennä tiilenpäitä lukemaan, he, he. Niin saisi, niin saisi… Mutta missä helkkunassa se ämmä viipynee? Olisikohan metsänvartija Raksi ollut kotoa poissa? Niin… ellei Raksi olisi komplotissa kanssani, niin taitaisi ammattini heilua tikun nokassa, he, he. Näin vaarallisessa työssä tarvitaan kekselijästä miestä ja minussa, he, he, Jumala paratkoon, on vähän sitäkin vikaa. Raksi hankkii Jumalan viljan ja mitä keitän rokan, he, he. Mistä minulla olisikaan varoja riittämään asti jyvien hankkimiseen. Eei… No, johan se viimeinkin tulee. (Rietu tulee hengästyneenä, kantaen jyvävakkaa.) Missä sinä siellä koko päivän töpsöttelet? Täällä olen sinua jo ikäni ja aikani odotellut.
Rietu: Älä nyt hyvä ukkoseni, en ehtinyt ennemmin, kun…
Rajala: Eikö Raksi ollut kotona?
Rietu: Sehän se… ei ollut itse… mutta kyllä minä jyviä sain.
Rajala: Missä sinä sitten juorusit. Sitä pitää liikkua työn aikana, eikä uneksia.