Pisinkin aalto häipyy nopeasti mereen. Platosta olisi platonismi ollut kylläkin suotava: itsetietoinen ja tarkka maailmankuva, ennen kaikkea tarkka. Sen pitää olla maailma kulkeneena Platon hengen kautta, ei mitään vähempää. Jokaisella atoomilla pitää olla platoninen vivahdus; jokaisen ennen tuntemasi atoomin, jokaisen suhteen tai ominaisuuden olet tapaava täällä ja tunteva, mutta nyt järjestettynä, ei luontoa enää, vaan taidetta. Ja sinä olet tunteva että Aleksander todellakin valtasi miehin ja ratsuin valtakuntia taivaankappaleissa — mutta nämä valtakunnat ja aine, josta valtakunnat luodaan, alkuvoimat, itse taivaankappaleetkin ja taivaankappalten ja ihmisten lait ovat kulkeneet kuin ravinto hänen ruumiiseensa eivätkä enää ole ravintoa, vaan ruumista; siten on koko tämä jättiläissuupala sulanut Platoksi. Hän on anastanut omistusoikeuden koko maailmaan. Tämä on individualismin ylväin pyrintö. Mutta tämä suupala osoittautuu liika suureksi. Jättiläiskäärmeellä on hyvä halu nielaista se, mutta se ei onnistu. Sen yritys raukee tyhjiin, ja purressaan tukehtuu se: purtu maailma tarrautuu purijaa hampaisiin. Siinä on hänen turmansa: voittamaton luonto elää edelleen ja unohtaa hänet. Siten tapahtuu kaikille: siten täytyy tapahtua Platollekin. Iäisen luonnon rinnalla häipyy Plato ainoastaan filosofiseksi kokeeksi. Hän pohtii sinne ja pohtii tänne. Teräväjärkisinkään saksalainen, hänen uskollisin oppilaansa, ei ole koskaan voinut sanoa, mitä platonismi todella on; ja tosiaankin, häneltä voi jokaisessa suuressa kysymyksessä esittää mitä ihanimpia lausuntoja tueksi aivan päinvastaisille käsityksille.

Olemme pakotetut sanomaan tämän, jos meidän täytyy ottaa huomioon Platon tai jonkun toisen filosofin yrityksiä vallita luontoa — joka ei ole vallittavissa. Ikinä ei ole mikään neronvoima vähimmälläkään menestyksellä voinut selittää olemista. Arvoitus pysyy arvoituksena. Mutta on väärin olettaa että Platolla oli tämä kunnianhimo. Älkäämme näyttäkö kohtelevan kevytmielisesti hänen kunnioitettavaa nimeään. Ihmiset ovat järjen voimiensa mukaan antaneet tunnustuksensa hänen yliaistillisille pyrinnöilleen. Ken tahtoo oppia tuntemaan häntä, verratkoon häntä ei luontoon vaan toisiin ihmisiin. Kuinka monet ihmispolvet ovatkaan menneet lepoonsa, ja yhä on hän saavuttamaton! Mahtavana ihmisjärjen rakenteena kuin joku Karnak tai keskiaikaiset tuomiokirkot tai etrurialaiset muinaisjäännökset vaatii hänen elämäntyönsä tullakseen käsitetyksi ihmishengen voimat kaikessa niiden laajuudessa. Minä arvelen, että hänet näkee todellisimmin, kun näkee hänet syvimmän kunnioituksen silmillä. Mitä syvemmin häneen perehtyy, sitä syvempänä ilmenee hänen järkensä ja sitä moninkertaisempina hänen ansionsa. Sanoessamme: kas tuossa on hieno kokoelma satuja tai kiittäessämme hänen kirjoitustapaansa tai tervettä älyään tai aritmeettista kykyään puhumme kuin koulupojat, ja pelkäänpä että suurin osa siitä kärsimättömästä kritiikistämme, jolla arvostelemme dialektiikkaa, ei ole paljoakaan pätevämpää. Tämä kritiikkimme on hiukan sukua kärsimättömyydellemme penikulman pituudesta, kun meillä on kiire; mutta on kuitenkin parasta, että penikulma saa pitää tuhat seitsemänsataa kuusikymmentä kyynäräänsä. Syvällenäkevä Plato on suhdittanut valot ja varjot elämämme hengen mukaan.

Plato, lisäyksiä.

Bohnin "Serial library" sarjassa ilmestynyt oivallinen englanninkielinen käännös Platon teoksista, jota pidämme parhaimpana palveluksena, minkä halpahintaiset kirjallisuussarjat ovat tehneet, tarjoo meille tilaisuuden muutamaan pikaiseen huomautukseen tämän kiintotähden korkeudesta ja valovoimasta tai liittämään tähän, kuten sanomalehdet sanovat, tuoreimmat tiedot Platosta.

Laajan yleistämiskykynsä kautta on nykyaikainen tiede oppinut korvaamaan ihmisen tutkijalle yksilöiden vajanaisuudet piirtämällä hänen eteensä sukujen kasvun ja kehityksen ääriviivat ja herättämään tyyntymystä ja toivoa mielessä ainoastaan yksinkertaisesti valaisemalla ääretöntä taustaa. Ihmisolennon kehityksen taustana ovat sisilisko ja kasvi. Hänen taiteensa ja tieteensä, hänen otsansa kevyet kirkkaat lapset, näyttävät ihmeellisiltä katsottuina siinä valossa, että niiden luojan otsa joskus on ollut härän, krokotiilin tai kalan otsan kaltainen. Näyttää kuin luonto ei mitenkään olisi ollut tyytymätön tuloksiinsa, kun se verrattuna geologiseen yöhön takanaan viidessä kuudessa vuosituhannessa on tuonut ilmoille viisi kuusi miestä semmoista kuin Homeros, Phidias, Menu ja Kolumbus. Ja todistavatkin nämä näytteet puun kelpoisuutta. Ne osoittavat selvää edistystä trilobiittiin tai sisiliskoon nähden ja ovat hyvänä perustana vastaiselle edistymiselle. Tällä taiteilijalla on aikaa ja tilaa yllin kyllin, eikä se tajua teidän puheitanne ikävistä valmisteluista. Se odotteli kärsivällisesti ohivierivät paleontologiset ajanjaksot, kunnes löi hetki, jolloin ihminen oli ilmestyvä. Ja taaskin kuluu aikoja ja ajanjaksoja ennenkuin ihmisjärki aavistaa maan liikkuvan, ja taaskin aikoja ennenkuin voidaan piirtää vaistojen ja hengenvoimien kartat. Mutta kuten sukujen samaten on yksityisten ihmistenkin toistaan seuraaminen kohtalon määräämä ja ihana, ja Platolla on onni merkitä ihmiskunnan historiassa uuden ajanjakson alkua.

Platon maine ei perustu mihinkään yksityiseen johtopäätelmään tai sokraattisten mietiskelyjen mestarilliseen esitykseen tai mihinkään erikoiseen todisteluun, kuten esimerkiksi todisteluun sielun kuolemattomuudesta. Hän on enempi kuin erikoistuntija tai koulumies tai geometrian tutkija tai yleensä jonkun erityisen sanoman julistaja ja profeetta. Hän edustaa hengen etuoikeuksia, nimenomaan varsinkin sitä hengenvoimaa, joka johtaa asioita korkeammalle ja korkeammalle tasolle ja siten kehittelee kussakin asiassa esille taimen, jossa se ikäänkuin sisältä kasvaa ja levenee. Tämmöiseen kasvuvoimaan herättäminen kuuluu ajatuksen olemukseen. Luonnontutkija ei koskaan voi johtaa meitä käsittämään sitä, vaikka hän tekisi mitä havaintoja maailmankaikkeudesta tahansa, vaan on hän yhtä köyhä piirtäessään papereilleen Orionin sumutähtiä kuin mitatessaan maapalstan kulmaa. Mutta Platon Tasavallan voi sanoa tällaisen sisäisen levenemisvoiman vuoksi aiheuttaneen ja siis ikäänkuin edeltäkäsin itsessään käsittäneen Laplacen astronomian. Kasvu- ja levenemisvoima on elimellistä. Henki ei luo sitä, mitä se käsittää, yhtä vähän kuin silmä luo näkemänsä ruusun. Lukiessamme Platon ansioksi sen, että hänellä oli tätä ajatuksen kasvuvoimaa, sanomme ainoastaan että hän oli täydellisempi ihminen, joka voi käyttää luonnon tajuamiseen aistien, ymmärryksen ja järjen täyttä asteikkoa. Tämä ajatuksen sisäinen levenemisvoima on siinä, että henkinen näkövoimamme jatkuu vielä, kun taivaanranta jo rajoittaa luonnollista näkemistämme, ja että tämä kaukonäkö paljastaa meille luonnonlakien kauaskantoiset joka taholle levittäytyvät säteet. Plato seisoo kaikkialla teiden päässä, joilla ei ole loppua, vaan jotka jatkuvat kautta kaikkeuden. Senpätähden kasvaakin jokainen hänen sanansa kuin luonnon selitykseksi. Minne hän luokin silmänsä, näkee hän sivu sen, mikä on, johonkin syvempään ja vieläkin syvempään. Hänen havaitsemuksensa vastakohtien synnystä toisistaan, kuoleman elämästä ja elämän kuolemasta — tuo laki, jonka mukaan luonnossa eroittaminen on yhdistämistä, mätäneminen ja kolera ainoastaan merkkejä uuden elämän muodostumisesta; se, mitenkä hän näkee pienen suuressa ja suuren pienessä, mitenkä hän tutkii valtiota kansalaisessa ja kansalaista valtiossa ja lopulta jättää epäilemään, onko hän esittänytkin Tasavaltansa vertauskuvaksi yksityisen ihmissielun kasvatuksesta; hänen ihanat määrittelynsä aatteista, ajasta, muodosta, laadusta, viivoista, määrittelynsä, jotka toisinaan ovat ehdollisia, kuten määrittelyt hyveestä, rohkeudesta, oikeudesta, kohtuudesta; hänen mieltymyksensä opettaviin vertauksiin ja hänen vertauksensa itsekin: Trophoniuksen luola, Gygeen sormus, vaunujenajaja hevosineen, kultainen, hopeainen, vaskinen ja rautainen luonteenlaatu, Theuth ja Thamus ja näky Hadeksesta ja Kohtalottarista — satuja, jotka ovat syöpyneet ihmisten mieliin kuin eläinradan merkit; hänen aurinkoinen silmänsä ja hänen lempeä sielunsa hänen yhtäläistymisoppinsa, hänen oppinsa muistelemisesta, hänen selvä näkemyksensä toistumisen laeista tai siitä vastavaikutuksesta, joka turvaa oikeuden välittömän toteutumisen kautta kaikkeuden: oppi, joka esiytyy kaikkialla, mutta varsinkin lauselmassa: "Mitä tulee meihin Jumalasta, se palaa meistä Jumalaan", ja. Sokrateen uskossa, että lait täällä alhaalla ovat tuolla ylhäällä vallitsevien lakien siskoja.

Vielä sattuvampia esimerkkejä tarjoovat hänen siveelliset johtopäätöksensä. Plato väittää, että tieto ja hyve ovat yhtä, pahe nimittäin ei voi koskaan tuntea itseään ja hyvettä, mutta hyve tuntee sekä itsensä että paheen. Silmä todisti, että oikeus oli parasta niin kauan kuin se oli hyödyllistä, Plato opettaa, että se on aina hyödyllistä, että hyöty siitä on sisäistä ja pysyvää, vaikkapa oikeamielinen salaisikin oikeutensa jumalilta ja ihmisiltä, että on parempi kärsiä vääryyttä kuin tehdä sitä, että rikollisen pitäisi tavoitella rangaistustaan, että valhe oli vahingollisempi kuin murha ja että tietämättömyys ja tietämättömyydessä lausuttu valhe oli turmiollisempi kuin tapaturmassa tehty murha, että sielu vastahakoisesti sallii itseltään riistettävän totuuden, ett'ei yksikään ihminen tee syntiä ehdoin tahdoin, että luonnon tie edistykseen kulkee hengestä ruumiiseen ja että vaikkapa terve ruumis ei voi saattaa entiselleen sairasta sielua, niin voi kuitenkin terve sielu palauttaa ruumiin parhaaseen mahdolliseen tilaan. Viisaalla on oikeus vallita tietämätöntä, nimittäin ohjata häntä tietoon. Ken soittaa väärin, hänelle on oikea rangaistus se, että hän ohjataan oikeaan ääneen; sakko, joka on hyvän ihmisen maksettava hänen kieltäytyessään hallitsemasta, on että hän joutuu itseään huonomman hallittavaksi; jotta hänen vartiomiehensä eivät tavoittelisi, kultaa ja hopeaa, on heille opetettava, että heillä on omissa sieluissaan kultaa ja hopeaa, ja on tämä saattava ihmiset taipuvaisiksi antamaan kullekin, mitä hän vaan tarvitsee.

Tämä kaukonäkö selittää myöskin sen merkityksen, jonka hän antaa geometrialle. Hän näki, että yliaistillinen maailma oli yhtä lakiperäinen ja säännönmukainen kuin maapallokin ja että taivaallinen geometria oli yhtä paikallaan siellä kuin viivojen ja kulmien logiikka täällä alhaalla, että maailma oli läpeensä matemaattinen, että hapen, typen ja kalkin suhteet ovat muuttumattomat, että aina on olemassa varmat määrät vettä, liuskakiveä ja magnesiumia; tarkalleen yhtä muuttumattomat ovat siveysperusteidenkin keskinäiset suhteet.

Tämä aikaisin Goethe vihaten kaikkea teennäisyyttä ja valhetta iloitsi voidessaan paljastaa sen tosiolevan, joka on tilapäisen pohjana: hän tuo ilmi kaikkialla vallitsevan yhteyden, yhtenäisyyden ja kuvaannollisuuden, vihaa kaikkea eristäytymistä ja ilmestyy kuin rikkauden jumala maankiertäjäin hökkeleihin saaden voiman ja taidon lähteet kumpuamaan esiin kaikessa, mihin hän koskettaakin. Siveystiede oli silloin vielä uusi ja köyhä, kun Plato voi kirjoittaa täten: "Kukaan niistä, joiden ajatukset ovat säilyneet aikamme tunnettaviksi, ei ole vielä koskaan tuominnut vääryyttä tai ylistänyt oikeutta muuten kuin sikäli kuin se on omansa kohottamaan mainetta tai kunniaa tai tuottamaan etua; samalla kun ei kumpaakaan niihin itseensä ja niiden itsenäiseen olemassa oloon nähden ihmisen sielussa salassa sekä jumalilta että ihmisiltä ole läheskään riittävästi tutkittu, ei runomuodossa eikä suorasanaisissa kirjoitelmissa — erittäinkin kuinka toinen niistä on suurin paha, mitä ihmissielu voi itsessään kätkeä, ja oikeus taas ihmissielun suurin hyvä."

Hänen määrittelynsä aatteista, että ne ovat yksinkertaisia, pysyviä, yhtenäisiä, itsestään olevia — joka määrittely iäksi eroitti ne älyn havainnoista — merkitsee uuden kehityskauden alkua maailmassa. Hän oli syntynyt havaitsemaan hengen itsestäänkehkenevän ja kehittyvän, rajattoman ja aina uutta synnyttävän voiman, voiman, joka yht'aikaa on olemisen sekä keskellisyyden että häviämisen salaisuus. Plato on itsessään niin keskitetty henki, että hän hyvin olisi voinut tulla toimeen ilman oppikaavojaankin. Tiedon ja aatteiden olemassaolo paljastaa hänelle iäisyyden olemassaolon, ja hän esittää oppinsa muistelemisesta todennäköisimpänä yksityiskohtaisena elämänselityksenä. Olkoon, että se oli haaveellinen — se ei merkitse mitään; tietomme ja olemisen pohjattomuuden välillä on kuitenkin olemassa todellinen yheys, ja yhtä suurenmoinen kuin se on, pitää sen selityksenkin olla.