Hänen ajatuksensa on koskettanut kaikkia ajattelun pääkohtia. Hän kirjoitti hengen oman asteikon pohjalla ja niinpä ovat kaikki asiat sopusointuisessa järjestyksessä hänen kuvauksessaan. Väsymättä sovitti hän siihen kaiken menneisyyden ja kävi käsiksi yksityiskohtiin rohkeudella, jonka hän havaitsi vallitsevan luonnonelämässä. Voisi sanoa, että hänen edeltäjänsä olivat piirtäneet hengen kartalle kukin oman maatiluksensa, maakuntansa, saarensa, mutta että Plato vasta piirsi maapallon kuvan. Hän ihmisellistyttää luonnon hengen, ihminen on pienoismaailma. Kaikki näkyväisen taivaan kehät vastaavat kukin kehäänsä ihmisen hengessä. Ei ole olemassa hituistakaan, joka ei olisi maailmanlakien alainen, eikä ole mitään satunnaista ihmishengen toiminnassa. Olioiden nimetkin ovat salliman määräämät ja noudattavat olioiden luontoa. Kaikilla Panteonin jumalillakin on jokin syvä merkityksensä, joka ilmenee heidän nimissään. Jumalat ovat aatteita. Pan ilmaisee puhelahjaa tai ilmaisemiskykyä, Saturnus mietiskelyä, Jupiter hallitsevaa, kuninkaallista mieltä, Mars intohimoa, Venus sopusuhtaisuutta, Calliope maailmansielua, Aglaia hengen valaistusta.

Nämä ajatukset olivat jo useinkin valonkipinöinä ilmenneet hurskaille ja runollisille hengille, mutta nyt tulee tämä laajasti ja syvästi sivistynyt, kaikki tunteva kreikkalainen mittaustieteilijä, hengen Euclides mahteineen ja sommittelee ne arvoonsa ja järjestykseensä vihkien toisiinsa luonnon kummatkin puolet. Aikaisemmin kuin kukaan toinen ihminen havaitsi hän siveellisen tunteen henkisen arvon. Hän kuvaa oman ihannekuvansa esittäessään Timaioksessa jumalan, joka johtaa olevan sekaannuksesta järjestykseen. Hän sytytti valkean niin tarkalleen olemisen keskipisteeseen, että koko olemisen kehään levittäytyi valo ja että voimme eroittaa navat ja päiväntasaajan ja leveysasteet, jokaisen kaaren ja solmun: maailmanselitelmä niin tasasuhteinen ja niin hienovireinen että tekisi mieli sanoa sen sopusuhtaista rakennetta huuhtoilleen kokonaisten aikakausien tuulenhumun, eikä että se oli lyhytikäisen kirjoittajan hätäisesti haamuilema kyhäelmä. Tästä johtuu että erästä tarkalleen rajoitettua laatua ihmisiä, nimittäin niitä, jotka ovat taipuvaisia antamaan jokaiselle totuudelle henkisen eli siis siveellisjärkiperäisen selityksen asettaen sille ikäänkuin kaukaisemman ja toisen tarkoitusperän kuin sen, mikä on varsinaisesti sen oma, sanotaan platonisteiksi. Siten on Michel Angelo platonisti soneteissaan. Shakespeare on platonisti, kun hän kirjoittaa, "Luontoa ei tehdä paremmaksi keinoilla, mutta luonto itse tekee keinot", tai:

"Ken uskollisna kukistunutta herraa vielä seuraa, hän voittaa sen, ku voitti hältä herran, ja sijansa saavuttaa hän historjassa."

Hamlet on sula platonisti, ja ainoastaan Shakespearen oma hengensuuruus estää lukemasta häntä tämän koulun mainioimmaksi edustajaksi. Swedenborg on koko suorasanaisessa runoelmassaan "Aviollinen rakkaus" platonisti.

Hänen ylevä terävyytensä perusti hänen arvonsa ajattelijain kesken. Hänen saavuttamansa yleisen suosion salaisuus on taas hänen siveellisessä pyrintöperässään, joka teki hänet rakkaaksi ja kallisarvoiseksi ihmisille. "Järki", sanoi hän, "on taivaan ja maan kuningas"; mutta Platolla on järki aina siveellistä. Hänen kirjoituksillaan on samaten runouden ikuinen nuoruus. Hänen väitteensä, enimmät niistä, olisi voinut pukea soneteiksi, eikä olekaan runous ikinä liihoitellut korkeammalle kuin Timaioksessa ja Phaidroksessa. — Runoilijanakin on hän ainoastaan ajatuksen maailmoissa liikkuva. Hän ei kuten Pythagoras tehnyt itseään tehottomaksi sommittelemalla ulkomaailmaa koskevia säännöksiä. Koko hänen esityksensä Tasavallassa on käsitettävä myytilliseksi, jonka tarkoituksena oli toisinaan räikein värein ilmaista hänen ajatuksiaan. Ei voi ryhtyä sääntelemään joutumatta vaaraan tulla ulkokullaiseksi teeskentelijäksi.

Oli suurisuuntainen tuuma tuo suuruuden rajoittamaton etuoikeuksellisuus, jonka hän myönsi palkintona parhaimmille (ja jonka hän sitä erikoisesti painostaakseen puki vaimojen yhteisyyden muotoon). Kaksi laatua ihmisiä on oleva ulkopuolella lakeja: ensinnäkin semmoiset, jotka hairahduksien kautta ovat asettaneet itsensä ulkopuolelle lakien suojeluksen — lakipatot, ja toiseksi ne, jotka luonnonlahjojensa tai ansioittensa vuoksi ovat meidän hyvitystemme saavutuspiirin ulkopuolella: he olkoot vapautetut kansalaisvelvollisuuksista ja lakien yläpuolella. Me uskomme heidät heidän omaan edesvastuuseensa, tehkööt he kanssamme miten tahtovat. Älköön kukaan tohtiko arvostella Michel Angelon ja Sokrateen epäsäännöllisyyksiä jokapäiväisen elämän mittapuulla.

Tasavaltansa kahdeksannessa kirjassa sirottaa hän hieman matemaattista tomua silmiimme. On surullista nähdä hänen tuollaisten ylevän jalojen opetusten jälkeen myöntävän hallitseville oikeuden valehdella. Plato suvaitsee leikkiä pikkuisen Kohtaloa vähäarvoisemmille ihmisille kuten ihmiset suvaitsevat tehdä koirilleen ja kissoilleen.

III.

Swedenborg, mystikko.

Etevistä henkilöistä eivät ne, jotka ovat ihmisille kallisarvoisimmat, kuulu siihen ihmiskunnan luokkaan, jota taloustieteilijät sanovat tuottavaksi: heillä ei ole mitään käsissään tarjottavana, he eivät ole kasvattaneet ruista, eivät leiponeet leipää, he eivät ole perustaneet mitään siirtomaata, eivät keksineet mitään kangastuoleja. Korkeampaan arvoluokkaan kuuluvat tämän kaupunkeja rakentavan, toreilla hyörivän ihmissuvun arvostelussa ja rakkaudessa nuo runoilijat, jotka henkisistä valtakunnistaan ilahuttavat ja elähyttävät ajatusta ja mielikuvitusta aatteilla ja kuvilla, jotka kohottavat ihmisen yläpuolelle tätä viljan ja rahan maailmaa ja lohduttavat häntä päivän pettymyksissä ja kaupan ja aherruksen jokapäiväisyydessä. Samoin on filosofillakin arvo, joka mairittelee hänen järkeään antaen sen ratkaistavaksi ajatuksen pulmia, jotka virittävät hänessä uusia voimia. Muut rakennelkoot kaupunkejaan — hän on olemassa ymmärtääkseen niitä ja ylläpitääkseen niissä kunnioitusta. Mutta on vielä olemassa eräs luokka, joka johtaa meitä kokonaan toiselle alalle siveyden tai tahdon maailmaan. Tälle ajatuksenalalle ovat erikoista sen vaatimukset. Missä tahansa oikeudentunto ilmoittaikse, siellä astuu se etusijalle kaikkeen muuhun nähden. Muut asiat luon minä runoksi, mutta siveellinen tunne luo runoksi minut.