Nero, jonka oli valaistava aikansa tieto paljoa ylevämmällä tiedolla, jonka oli mentävä ulkopuolelle avaruuden ja ajan rajoja ja uskaltauduttava hämäriin henkien valtakuntiin ja koetettava perustaa uusi uskonto maailmaan — alkoi opintonsa kivilouhimoissa ja pajoissa, sulatuspannujen ja sulatuskauhojen parissa, laivaveistämöillä ja leikkaushuoneissa. Kukaan yksityinen ihminen ei ehkä kykene arvostelemaan kaikkien hänen niin eri aloja käsitteleväin teostensa ansioita. Ilokseen huomaa asiantuntijain antavan korkeimman tunnustuksensa hänen kirjoilleen vuorikaivoksista ja metalleista. Näyttää kuin olisi hän ennakolta aavistanut paljo semmoista, josta yhdeksännentoista vuosisadan tiede vasta on päässyt selville; niinpä on hän astronomian alalla aavistanut seitsemännen kiertotähden olemassaolon — vaan onnettomuudeksi ei kahdeksannen, myöskin on hän ennakolta aavistanut nykyaikaisen astronomian käsityksen kiertotähtien muodostumisesta auringosta, magnetismin alalla taas monta myöhemmän tutkijan tärkeätä koetta ja johtopäätöstä, kemiassa atoomiteorian, anatomiassa Schlichtingin, Monron ja Wilsonin keksinnöt sekä on selittänyt ensimäisenä keuhkojen toiminnan. Hänen oivallinen englantilainen julkaisijansa ei, ylevämielisesti kyllä, mitenkään erikoisesti painosta hänen keksintöjään, koska hän itse oli liika suuri tavoitellakseen alkuperäisyyden mainetta, ja voimme siitä, mistä hän katsoi voivansa olla välittämättä, arvostella, mitä hänessä todella oli.

Ollen verrattoman suuri henki on hän kaukana ajastaan, joka ei häntä ymmärrä, ja vaatii hän suunnatonta etäisyyttä tullakseen huomatuksi; hän kuten Aristoteles, Bacon, Selden, Humboldt herättää mielessä tunteen jonkinmoisen rajattoman oppineisuuden mahdollisuudesta ikäänkuin ihmishengen kaikkialla läsnäolemisesta luonnossa. Hänen ylevässä näkemyksessään, kun hän ikäänkuin jostain tornista katsoo yli luonnon ja taiteiden koskaan kadottamatta huomiostaan olioiden rakennetta ja järjestystä, melkeinpä toteutuu hänen oma kuvauksensa "Principiassa" ihmisen alkuperäisestä täydellisyydestä. Mutta paljon ylempänä vielä kuin hänen erikoiskeksintönsä on hänen pääansionsa, hänen voimiensa tyven kokonaisuus. Vedenpisaralla on meren ominaisuudet, mutta siinä ei voi syntyä myrskyä. Orkesterilla on kauneutensa niinkuin huilullakin, sotajoukolla voimansa niinkuin sankarillakin, ja ne, jotka ovat parhaiten perehtyneet nykyaikaiseen kirjallisuuteen, ovat Swedenborgissa ihailevat enimmän hänen aineellista runsauttaan. Yhtenä kirjallisuuden mammutjättiläisenä ja mastodonttina ei hän ole mitattavissa kokonaisilla tieteellisillä seuroilla tavallisia oppineita. Hänen valtaava läsnäolonsa voisi lyödä pakosalle kokonaisten yliopistojen pitkätakit. Meidän kirjamme ovat harhaanviepiä, koska ne ainoastaan ovat katkelmia: niiden lauselmat ovat keveitä sanasutkauksia eikä luonnollisen keskustelun elimellisiä osia, lapsellisia, luonnon herättämän ilon tai hämmästyksen huudahduksia tai, mikä pahempi, perustuu niiden lyhytaikainen maine niiden julkeuteen tai niiden vastahakoisuuteen luonnon järjestystä kohtaan muodostaen joitakin eriskummaisuuksia tai merkillisyyksiä, jotka ehdoin tahdoin ovat epäsoinnussa luonnon kanssa ja jotka ovat pukeuneet muotoon vartavasten ällistystä herättääkseen, kuten silmänkääntäjät tekevät salatessaan keinonsa. Mutta Swedenborg työskentelee järjestelmällisesti, ja jokainen hänen lauselmansa kohdistuu olevaan todellisuuteen; kaikki syynsä esittää hän täsmällisesti, kaikki hänen hengenvoimansa työskentelevät astronomisella tarkkuudella, ja hänen ihmeellinen kirjoitustapansa on täydellisesti vapaa kaikesta mahtailusta ja itsekkyydestä.

Swedenborg oli syntynyt suurten aatteitten ilmakehässä. On vaikea sanoa, mikä oli hänen omaansa: joka tapauksessa löysi hänen elämänsä kirkastuksen ylevimmissä kaikkeuden kuvissa. Verevän voimakas Aristoteleen ajatustapa, laajuudessaan ja täydellisyydessään saattaen nerokkaalla säteilyllään häpeään meidän hedelmättömän ja kankean suorasuuntaisen logiikkamme, käyttäen apuneuvoinaan sarjoja ja asteita, vaikutuksia ja tarkoitusperiä, kyeten eroittamaan voiman muodosta, olevan tilapäisestä ja aukaisten terminologiallaan ja määrittelyillään valtatiet luontoon, oli kasvattanut sarjan atleettisia filosofeja. Harvey oli osoittanut veren kiertokulun, Gilbert että maa oli magneetti, Descartes Gilbertin magneetin, sen pyörre-, kierre- ja napaominaisuuksien opettamana oli vallannut. Europan ajatuksellaan pyörreliikunnosta luonnon salaisuuden selityksenä. Newton julkaisi samana vuonna, jona Swedenborg syntyi, "Principia'nsa" ja perusteli yleisen painovoiman. Malpighi seuraten Hippokrateen, Leukippon ja Lucretiuksen korkeita oppeja oli painostanut sitä sääntöä, että luonto vaikuttaa vähimmässä — "tota in minimis existit natura" —. Verrattomat anatomit, kuten Swammerdam, Leeuwenhoek, Winslow, Eustachius, Heister, Vesalius, Boerhaave olivat jättäneet leikkelyveitselle ja mikroskoopille ainoastaan vähän paljastettavaa ihmisen ruumiinrakenteessa ja vertailevassa anatomiassa; Linné, hänen aikalaisensa, oli oman ihanan tieteensä alalla todistanut, että "luonto on aina itsensä kaltainen", ja lopuksi olivat Leibnitz ja Christian Wolff kosmologian alalla osoittaneet sääntöperäisen menettelytavan etevämmyyden ja laajimmasti sovelluttaneet periaatteita käytäntöön, samalla kun Locke ja Grotius olivat vetäneet niistä siveysopilliset johtopäätökset. Mitä jäi laajasuuntaisimman neron tehtäväksi muuta kuin kohota heidän yläpuolelleen ja osoittaa heidän perusteensa tosiksi ja yhdistää ne toisiinsa? Helposti näkeekin näissä hengissä Swedenborgin tutkimusten alkujuuret ja hänen ajatustehtäviensä herättäjät ja aiheuttajat. Hänellä oli voima sulattaa itseensä ja herättää eloon nämä suunnattomat ajatusmäärät. Näiden nerojen läheisyys, joista toinen tai toinen aina oli ollut jonkin hänen pääaatteensa keksijä, tekee kuitenkin Swedenborgista uuden esimerkin siitä, kuinka vaikeata on hedelmällisimmänkin neron osoittautua alkuperäiseksi ja olla jonkun luonnonlain ensimäinen havaitsija ja ilmaisija.

Hän nimitti lempinäkemyksiään muoto-opiksi, sarja- ja asteopiksi, vaikutusopiksi ja vastaavaisuusopiksi. Hänen esityksensä näistä opeista on semmoinen, että sitä kannattaa tutkia hänen kirjoissaan. Ne eivät ole joka ihmisen luettavia, mutta ken voi lukea niitä, hänen vaivansa tulevat palkituiksi. Hänen teologiset teoksensa ovat omiansa valaisemaan muita. Hänen teoksensa riittäisivät kirjastoksi yksinäiselle ja versoovanväkevälle tutkijalle, ja hänen kirjansa "Elävän maailman taloudesta" on yksi niitä kirjoja, jotka ajattelunsa ylevän arvokkuuden vuoksi ovat ihmissuvulle kunniaksi. Hän ei suotta ollut tutkinut kiviään ja metallejaan. Hänen monipuoliset ja varmapohjaiset tietonsa antavat hänen kirjoitustavalleen kärjekkään kimalteen ja saavat sen kiteymään kuin ajatuksensärmiksi, niin että se muistuttaa talviaamua, jolloin ilma säteilee ja kimaltaa jäähiuteista. Aineen ylevyys valaa ylevyyttä kirjoitustapaankin. Hän oli luontainen kosmologi, koska hänellä oli synnynnäinen taipumus havaitsemaan yhteyden kaikessa, mikä teki pelkän suuruuden merkityksettömäksi hänelle. Magneettisessa rauta-atoomissa havaitsi hän samat voimat vaikuttamassa kuin ne, jotka ovat muodostaneet auringon ja tähtien kierteet.

Hänen elinajatuksensa olivat: jokaisen luonnonlain yleispätevyys, platoninen oppi kaiken olevan asteettaisuudesta, kaiken muuttuminen ja vaihtuminen toinen toiseensa ja siitä johtuva kaikkien osien toisiaan vastaavaisuus, tuo syvämielisen hieno ajatus, että pieni selittää suuren ja suuri pienen, ihmisen keskeisasema luonnon sydämessä ja yhteys, jossa kaikki oleva on keskenään; hän näki, että ihmisruumis tarkimmasti käsittää itsessään luonnonkaikkeuden, on pienoismaailma, on ikäänkuin väline, jonka avulla sielu omistaa itseensä aineellisen maailman; niin piti hän aivan päinvastoin kuin skeptikot, että "mitä viisaampi ihminen on, sitä hartaammin on hän kunnioittava Jumaluutta". Lyhyesti, hän kannatti hartaasti sitä filosofiaa, joka opettaa kaiken olevan yhteyttä, jota uskoa hän ei sentään kuten uneksijat Berlinissä ja Bostonissa omistanut joutessaan ja leväperäisesti, vaan jolla hän kokeili ja jonka hän perusteli vuosikausien työllä osoittaen sitä omistaessaan samaa uljuutta ja voimaa kuin ankarin viikingi, jonka hänen tuima Ruotsinsa koskaan oli lähettänyt taistoretkille.

Hänen maailmanselitelmänsä perustuu vanhimpiin filosofeihin, ja valaisevat sitä kukaties parhaiten uusimpain ajattelijain havainnot. Se on tämä: luonto toistaa toistamistaan samoja voimiaan, vaikka eri tasoilla. Vanha mietelmä sanoo: "Luonto pysyy aina itsensä kaltaisena." Kasvissa kehkeytyy silmukka tai itävä solu lehdeksi ja taaskin uudeksi lehdeksi, tässä lehdessä taas on voima muuttua juurukaksi, heteeksi, emiöksi, teriöksi, verhiöksi, siemeneksi. Koko kasvi on lehden toistumistaan toistumisessa, vähempi tai suurempi määrä lämpöä, valoa, kosteutta ja ravintoa määrää sitte sen muodon, mikä lehdelle on tuleva. Eläimessä muodostaa luonto selkänikaman tai sarjan selkänikamia ja etenee edelleen uusin nikamin rajoitetusti ainoastaan muunnellen niiden muotoa nikama nikamalta, maailman loppuun. — Eräs runollinen anatomi meidän päivinämme sanoo, että käärme vaakasuorana viivana ja ihminen kohtisuorana viivana muodostavat suoran kulman ja että näiden salaperäisten viivojen välille soveltuu koko elävä maailma, ja hän olettaa, että jouhimato, kastemato tai käärme on ollut selkärangan alkumuotona eli perikuvana. Ilmeisesti sovittaa luonto tämän selkärangan päähän kaksi pienempää nikamajaksoa käsivarsiksi ja käsivarsien päähän uusia käsiksi; toisessa päässä selkärankaa se toistaa tämän menettelynsä muodostaen sääret ja jalat. Rungon huippuun sovittaa se vielä yhden nikamasarjan, joka käpristyy ja kiertyy kuten toukka sykkyräksi ja muodostaa pääkallon, jolla taas vuorostaan on ulkonemansa: kädet muodostuvat täällä yläleuaksi, jalat alaleuaksi, sormia ja varpaita edustavat ylä- ja alahampaat. Tämä uusi nikamasarja on määrätty täyttämään korkeita tarkoitusperiä. Se on ikäänkuin uusi ihminen edellisen hartioilla. Se voi melkeinpä irtautua rungostaan ja elää omin neuvoin, kuten Plato kuvaa Timaioksessa. Siinä toistuu korkeammalla tasolla kaikki, mitä on tapahtunut itse rungossakin. Luonto sanelee opetuksensa toistamiseen, vaikka ylemmässä sävellajissa. Henki on hienompi laji ruumista, ja toistuvat siinä uudessa ja eetterisemmässä muodossa kaikki sen toiminnat, ravinnon nauttiminen, sulattaminen, yhdistäminen ja erittäminen sekä sikiytyminen. Täällä aivoissa toistuu koko tämä ravitsemistoiminta kokemusten omistamisessa, niiden vertailemisessa, kypsyttämisessä ja sulattamisessa. Täällä toistuu myöskin sikiytymisen mysteria. Aivoissa on sekä mies- että naispuolisia ominaisuuksia: siellä tehdään avioliittoja ja on hedelmällisyyttä. Eikä ole mitään rajaa näille toistensa takaa aukeneville kohoaville asteille, vaan seuraa sarja sarjaa. Kaikki täytettyään jonkun tarkoituksen otetaan mukaan seuraavaan sarjaan, ja jokainen sarja toistaa kohta kohdalta edellisen sarjan elintoimintaa. Me olemme alttiit soveltumaan äärettömyyteen. Meitä on vaikea tyydyttää, emmekä rakasta mitään loppuvaa; eikä luonnossa ole mitään loppuvaa, vaan kaikki täytettyään jonkun tarkoituksen siirretään ylempään sarjaan kohoten täten kohoamistaan aina henkisiin ja taivaallisiin olentoihin asti. Kuten joku säveltäjä, siten luova voimakin väsymättä toistaa jotain yksinkertaista säveltä tai aihetta, milloin korkeassa äänilajissa, milloin matalassa, milloin yksi- milloin moniäänisesti antaen sen kaikua tuhatkertaisena, kunnes se laulullaan täyttää maat ja taivaat.

Painolaki Newtonin selittämänä on hyvä kylläkin, mutta vielä valtaavampi on se havaitessamme, että kemia on saman ainejoukkoja hallitsevan lain ulottautumista ainehiukkasiinkin ja että atoomiteoria osoittaa kemiallisten vaikutusten myöskin olevan mekaanista laatua. Metafysiikka osoittaa myöskin henkisen elämän ilmiöissä vallitsevan jonkinlaisen painovoiman, ja ranskalaisten tilastotieteilijäin kamalat taulut näyttävät, että voi tarkistaa jokaisen päähänpiston ja oikunkin varmoihin numerolukuihin. Jos yksi kahdesta- tai kolmestakymmenestä tuhannesta ihmisestä syö anturanahkaa tai nai isoäitinsä, niin silloin löytyy jokaisessa kahdessa- tai kolmessakymmenessä tuhannessa ihmisessä joku sellainen, joka syö anturanahkaa — tai nai isoäitinsä. Mitä me nimitämme painovoimaksi ja pidämme ehdottomana, onkin vain mahtavamman virran sivuhaara, jolle meillä ei vielä ole nimeä. Astronomia on oivallinen asia, mutta sen pitää ylettyä elämään saavuttaakseen täyden arvonsa eikä pysyä yksin tahdissaan ja avaruuksissaan. Veren pallohiukkanen kiertää oman napansa ympäri ihmisen suonissa kuten tähti taivaalla, ja järjen kehät ovat sukua taivaan kehille. Jokaisella luonnonlailla on sama yleismaailmallinen luonteensa: syömisellä, unella tai talvihorroksella, pyörimisellä, sikiytymisellä, muodonvaihdoksella, kierreliikunnolla, jonka havaitsee yhtähyvin munassa kuin kiertotähdessäkin. Nämä luonnon valtaavat loppusoinnut ja toistumiset — nuo rakkaat, niin tutut kasvot, jotka jokaisessa uudessa muodossa säikäyttävät meitä niin odottamattoman naamarin verhoomina, että luulemme ne kokonaan vieraiksi, ja lopulta kohottavat tämän yhdennäköisyyden aina jumalallisten muotojen haamuun — ilahuttivat ja riemastuttivat Swedenborgin profeetallista silmää, ja meidän on pidettävä häntä yhtenä johtajana siinä vallankumouksessa, joka antamalla tieteelle aatesisällön on antanut tarkoitusperää vailla oleville lukemat: tornille kokeiluille niiden sisäisen johteen ja muodon ja lahjoittanut niille sykkivän sydämen.

Jonkinmoisella mielihaikeudella tunnustan, että hänen painetut teoksensa nousevat noin viiteenkymmeneen komeaan nidokseen, joista noin puolet käsittävät hänen tieteelliset teoksensa, ja kuuluupa joukko käsikirjoituksia vielä olevan julkaisemattakin Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa. Hänen tieteelliset teoksensa ovat juuri vastikään käännetyt englannin kielelle ja ilmestyneet oivallisena painoksena.

Swedenborg painatti nämä tieteelliset teoksensa kymmenen vuoden kuluessa 1734:sta vuoteen 1744, ja ovat ne siitä asti pysyneet huomaamattomina, ja nyt, kun vuosisata niiden ilmestymisestä on kulunut umpeen, on hän vihdoinkin tavannut oppilaansa Mr Wilkinsonissa Lontoossa, filosofisessa kriitikossa, jonka järjen ja mielikuvituksen voimat ovat niin tasasuhtaisen elokkaaat ja vilkkaat, että niitä voi verrata ainoastaan Lord Baconin hengenlahjoihin, ja on tämä nyt herättänyt uuteen eloon mestarinsa tähän päivään asti haudatut kirjat ja kääntänyt ne erinomaisen onnistuneesti niiden unohdetusta latinasta englannin kielelle antaakseen niiden alkaa vaelluksensa maailman ympäri meidän kauppa- ja valloittajakielemme siivin. Tämä hämmästyttävä Swedenborgin uudestaan ilmestyminen sata vuotta jälkeenpäin hänen oppilaassaan on asetettava rinnan oudoimpien tapausten kanssa hänen elämässään. Kuten kerrotaan, on tämä runollinen oikeuksiinsa pääseminen tapahtunut Mr Clissoldin aineellisin turvin, ja on sitä suuresti myöskin tukenut kääntäjän kirjallinen aisti. Ne erinomaiset esipuheet, joilla Mr Wilkinson on rikastuttanut näitä nidoksia, asettavat varjoon kaiken sen, mitä viime aikoina on kirjoitettu Englannissa filosofian alalla, eikä minulla ole mitään lisättävänä niiden omalla alalla.

"Elävä maailma" on ihmeellisen ansiokas kirja. Sen tarkoitusperä on mitä ylevin — se tahtoo yhdistää taaskin yhdeksi tiedon ja hengen, jotka niin kauan ovat olleet erillään toisistaan. Se oli anatomin kuvaus ihmisruumiista suoritettuna ylevimmällä runollisella lennolla. Ei voi lukea mitään uljaanylväämpää ja loistoisampaa kuin tätä esitystä aineesta, joka tavallisessa käsittelyssä on niin kuivakiskoista ja vastenmielistä. Hän näki luonnon, "joka kiersi ikuisena kierteenä rattain, jotka eivät ikinä kuivu, ja akselein, jotka eivät ikinä kitise," ja koetti toisinaan "löytää ne salaiset lymypaikat, joissa Luonto työskentelee tuliensa ääressä työpajojensa syvyydessä," samalla kuin hänen kuvauksensa arvoa kohottaa se kiinteä uskollisuus, jolla se perustuu anatomisiin kokeisiin. On huomattava, että tämä ylevä nero ehdottomasti asettaa analyyttisen, jäsentelevän tutkimustavan etusijalle synteettiseen, yhdistävään, kokonaisesti havaitsevaan nähden ja että hän kirjassa, jonka koko sävy on uljasta runollista kokonaisnäkemistä, vetoomalla vetoo siihen, että hän aina nojautuu tarkkaan kokemukseen.