— Luulen kyllä kerran tehneeni tuttavuutta hänen kanssaan noin viitisen vuotta sitten. Mutta sen koommin en ole häntä valitettavasti tavannut. Hän on kaikesta päättäen varsin mielenkiintoinen persoonallisuus.
— Liiaksikin huomiotaherättävä, aivan liiaksi, huokasi hovineuvoksetar.
— Hänellä on merkillinen kyky saada aikaan jännittäviä tapahtumia.
Minä en ainakaan koskaan ole voinut tuntea itseäni levolliseksi hänen
seurassaan.
— Noo, mutta äitihän ei ole nähnyt häntä vielä ylioppilaana, sanoi
Elvi levollisesti. — Nyt hän varmasti on tullut järkeväksi ja oppinut
tuntemaan naisenarvonsa, kun hän on saanut valkoisen lakin päähänsä.
Sellainen velvoittaa.
Hovineuvoksetar rauhoittui hieman. Hänellä oli oikeastaan rajaton luottamus älykkääseen ja järkevään vanhempaan tyttäreensä, joka johti häntä kaikessa.
— Niinkö luulet, Elvi, sanoi hän. — Mutta eikö kello jo ole paljon?
Hänen pitäisi kai oikeastaan olla täällä jo.
Veikko-Ilmari katseli rannekelloaan.
— Puoli kymmenen, jotakuinkin.
— Jumala varjelkoon, ja junan kun pitäisi olla täällä jo puoli yhdeksältä!
— Se on ehkä myöhästynyt, sanoi Elvi levollisesti.
— Mutta eihän tänne Kapteeninkadulle ole kuin enintään puolen tunnin matka. Ja minä juuri sanoin Mairelle, että ottaisivat ajurin. Siellä sataakin vielä noin kovasti!