— Oli ihme ja kumma, että siitä hengissä pelastuimme.
Hovineuvoksetarta värisytti vielä pelkkä muistokin tästä kammottavasta tapahtumasta.
— Minä puolestani luulin jo viimeisen hetkeni lyöneen.
— Mutta, äiti kulta, eiväthän rattaat edes kaatuneet, sanoi Elvi.
— Olkoon, mutta joka tapauksessa hän on vaarallinen henkilö. Hän hankkii viattomille ihmisille päänsärkyä.
— Eihän tuo nyt vielä mitään, sanoi Nisse. — Pahemmin minun kävi, kun minä viimeksi olin Joutsenlahdessa. Kyllevi oli nimittäin minun sänkyyni pannut lakanan alle ison vadin täynnä kylmää vettä. Kun heittäydyin nukkumaan, olin luonnollisesti vähällä upota siihen veden paljouteen, joka äkkiä tulvi yli vuoteen. Kun sitten vihdoin olin saanut oloni jotakuinkin kuivaksi ja juuri olin nukkumaisillani, rupesi jokin hirveästi surisemaan tyynyssäni. Kyllevi oli piilottanut sinne elävän heinäsirkan! Enkä saanut sitä millään pois, se surisi siellä koko yön…
Samassa ovikello äkkiä soi. Pitkään ja kiivaasti.
3.
Kaikki ponnahtivat pystyyn kuin salama olisi iskenyt huoneeseen.
— Tuo oli Mairen soitto, sanoi Nisse.