Ja Elvi sanoi hermostuneesti:
— Sinunhan hänet piti asemalta tuoda, sinä kai siis parhaiten tiedät, onko hän saapunut vai ei.
— Eikö hän siis ole täällä? kysyi Maire vielä viimeisen kerran.
— Näetkö sinä häntä täällä missään? Minä en näe! vastasi Nisse ivallisesti.
— No ei, lapsikulta, ei hän ole täällä, sanoi hovineuvoksetar. — Etkö sinä käynytkään asemalla?
— No kävin, vakuutti Maire puolittain itku kurkussa. — Mutta kun minä tulin muutaman minuutin liian myöhään. Juna oli jo saapunut ja melkein kaikki ihmiset menneet. Ajattelin, että hän oli ottanut ajurin ja tullut tänne.
— Voi voi, missähän se tyttöparka nyt harhailee? sanoi rouva Lackson vaikeroivalla äänellä. — Sataakin vielä noin armottomasti.
— Kuinka ihmeessä sinä saatoit myöhästyä sitten? kysyi Elvi ankarasti.
— Tiesithän sinä milloinka junan piti tulla.
— Istuit kai Palatsissa tai haljuilit Espiksellä, kuten tavallisesti, pisti Nisse väliin.
— Suu tukkoon siinä, huusi Maire raivoissaan. — En minä ollut kuin vain pikkuruikkusen kävelemässä Irja Heimon ja Tauno Aavikon kanssa, ja sitten me menimme Chaplinin poikaa katsomaan Kinopalatsiin. Enkä minä yhtään tiennyt, että kello oli niin paljon, ennenkuin yht'äkkiä muistin ja jätin nuo lapset kahden, vaikka minun juuri piti heitä förklata, ja juoksin suoraa päätä asemalle…