— Oli hyvä, että sain äidin hieman lepäämään, kuiskasi Elvi
Veikko-Ilmarille. — Sillä missä Kyllevi lieneekään, niin ei hän
Mia-tädin luona ainakaan voi olla.
— Eikö? Kuinka niin?
— Siksi että siellä ei ole ketään kotona. Mia-täti lähti juuri tänään palvelijattarensa kanssa veljensä luo Grankullaan. Unohdin onneksi kertoa siitä kotona.
— Ja sinä annoit Nissen juosta sinne, vaikka tiesitkin…
— Se oli ainoa tapa saada äiti hieman rauhoittumaan, sanoi Elvi. — Täytyy olla valtioviisas, näes. Ja Nisselle tällainen pieni kävelyretki vain tekee hyvää.
— Nisse parka.
Elvi nousi tuoliltaan.
— Nyt minä menen harjoittamaan niitä uinailevia taipumuksiani, sanoi hän. — Toivottavasti suot anteeksi, että jätän sinut pariksi minuutiksi yksin.
— Luonnollisesti. Ellet tahdo, että tulen auttamaan?
— Älä nyt ole noin myrkyllinen, Veikkoseni, sanoi Elvi nauraen. — Etkö usko että minä osaan keittää teetä omin neuvoin? Minäpäs näytän. Mutta millä sinä saat aikasi kulumaan sillä välin?