Mutta itsekseen hän ajatteli: ilveileeköhän tyttö kanssani vai mitä?
— Juu, tunnen, sanoi Kyllevi, ja Veikko-Ilmari oli huomaavinaan veitikan hänen silmäkulmassaan.
— Tunnenhan minä sentään yhden majurinkin. Mutta hän on vain sellainen vironsankari…
— Vai vironsankari!
— Niin, sellainen otus, joka oli Virossa muonitusmestarina tai minä lienee ollut. Sellainen rintamantakainen, ymmärrättehän — joka ei yhtään tapellut.
— Vai sillä lailla. Mutta en minäkään sodassa yhtään tapellut, valitettavasti.
— Mikä kumma te sitten oikein olette? kysyi tyttö, ja hänen silmänsä välähtivät taas veitikkamaisesti.
— Minkä te mieluimmin soisitte minun olevan? Ei suinkaan vain majurin?
— Ei toki. Antakaas, kun minä ajattelen. Kapteeneista minä en tykkää, sillä niillä on tavallisesti viikset… Niin, älkää naurako, kuvissa kumminkin kaikilla kapteeneilla on viikset — kyllä minä nyt niin paljon strategiasta tiedän. Siis kapteeni te ette saa olla, ettekä myös vänrikki, sillä kaikki vänrikit ovat vain tavallisia poikanulikoita.
— Kuuluuko sekin strategiaan?