— No, ettekö te sitä tiedä? Minä en ainakaan piittaa vänrikeistä. Mutta luutnanteista! Voi, jos te olisittekin luutnantti!
— Mitä sitten tapahtuisi?
— Silloin minä vissiin — rakastuisin teihin!
— Oho! No hyvä, minä olen todellakin luutnantti!
— Hallelujaa! huusi Kyllevi ja tanssi pari polkkakierrosta salin matolla taputtaen samalla käsiään ihastuksesta.
Veikko-Ilmari nauroi huvitettuna.
— Mutta kuten sanottu olen siinä suhteessa sen vironsankari-majurin kaltainen, etten minäkään koskaan tapellut sodassa.
— Ihmeitäkö te sitten teitte?
— Minä lensin.
— Lensitte?