Kun Jerikon muurit ne valloitettiin,
ei naisia tarvittukaan.
— Tuo oli Jukka Jakkulan ääni, julisti Irja Heimo. — Hävytöntä laulaa tuollaisia.
Osakunta kun naisilta valloitettiin, ei suutamme soitettukaan, vaan yksin me nurkassa murjotettiin ja poltimme piippua vaan.
Tytöt katselivat ovelle päin vihasta leimuavin silmin. Vain Kylleviä nauratti. Kertosäkeet tunkeutuivat heidän korviinsa selvinä ja voimallisina:
Hiis vieköhön naiset nyt vaan, hiis vieköhön naiset nyt vaan!
— Ihan sappi kiehuu, kun tuollaista täytyy kuulla, sanoi Arma.
Ja Maire virkkoi levollisesti:
— Halveksikaamme heitä viisi minuuttia.
— Tarvitsisivat selkäänsä joka sorkka ja sormi, julisti Kyllevi.
Samassa ilmestyi Jukka Jakkula klubihuoneeseen jotakin lehteä hakemaan sanomalehtihyllyltä. Hän hymyili ja nyökytti ystävällisesti päätään neitosille, mutta he eivät olleet häntä huomaavinaankaan.