Elvi löi Veikko-Ilmaria kepeän leikillisesti poskelle.
— Herra luutnantille tietysti kelpaisi parhaiten juuri sellainen talouskurssin läpikäynyt rouva, joka osaisi laittaa hyvää ruokaa, vai kuinka? Mutta minäpä näytän, ettemme me naismaisteritkaan niin vallan takapajulla ole, mitä taloudellisiin avuihin tulee. Odotahan, niin käyn hakemassa sinulle kahvia sekä mokkatorttua, jonka todistetusti itse olen valmistanut alusta loppuun saakka.
Elvi loi koketin silmäyksen Veikko-Ilmariin ja lähti saliin.
Kyllevi murjotti yhä ovensuussa. Häntä harmitti, kun Veikko-Ilmari ei puhunut mitään.
— No, mitäs varten te istutte siinä niin tuppisuuna ja killitätte kulmienne alta? kysyi Kyllevi viimein.
— Minäkö? sanoi Veikko-Ilmari ikäänkuin äkisti havahtuen mietelmistään.
— No te juuri, kukas muu. En suinkaan minä tässä seiniltäkään kysellyt.
Kyllevi istuutui hänen viereensä sohvalle.
— Sanokaahan minulle, mitä te pidätte Arma Wallista, kysyi hän hetken kuluttua.
Veikko-Ilmari katsoi häneen hieman ihmetellen.