— Mitä turhia. Saattaahan epäonnistuminen johtua myöskin tilapäisestä indispositsionista tai jostain muusta sellaisesta. Ei teidän yhtään tarvitse pelätä olevanne idiootti silti. No, lähdemmekö?
— Ei kuulkaa, totta puhuen, minä en tule. Olen ihan varma, että kesken kaikkea purskahdan nauruun ja pilaan kaiken. Ja minä olen mielestäni matkaansaattanut kyllin monta skandaalia viime aikoina.
— Ahaa, teistä on tullut varovainen ja kiltti, huomaan minä, sanoi
Ensio ja katseli Kylleviä hymyillen hiukan ivallisesti.
— Minä olen kehittynyt kovasti viime aikoina, sanoi Kyllevi. — Uskokaa pois, se on ihan totta!
— Hm.
— Ellette usko, niin olkaa herran nimessä uskomatta sitten. Eihän se mikään uskonkappale olekaan.
— Hyväinen aika, jos te vakuutatte, niin…
— Minä olen äskettäin saanut kokea vakavia ristiriitoja, sanoi Kyllevi surullisella äänellä. — Ja sieluntuskat kehittävät aina ihmistä.
Ensio silitteli hellästi hänen kättään.
— Pikku Kyllevi, sanokaa, onko ehkä minulla — tuota noin minulla mitään syytä noihin sieluntuskiin.