»Sitäkö samaa Jumalaa ihmiset palvelevat tuolla Kontiolahdellakin?»
»Niin.»
»Tuo heidän Jumalansa näytti minulle merkkejä itsestään viime yönä.»
»Häntä palvellaan nyt Kontiolahdella ja melkein kaikkialla Karjalassa ja koko Suomessa. Vain pahimmat novgorodilaisten kannattajat ovat paenneet rajan taa. Kaikki sen entisen novgorodilaisen jumalan munkit ja saamamiehet on nyt julistettu lainsuojattomiksi ja heidät saa tappaa, missä vain tavataan. Uusi Jumala on paljon parempi, vaikka ihmiset Häntä vielä pelkäävätkin. Kontiolahdellakin on nyt pieni rukoushuone, tuo tuolla, mikä näkyy. Siellä käy pappi muutamia kertoja vuodessa pitämässä menoja ihmisille. Nyt hän on juuri parasta aikaa Kontiolahdella. — Ja juuri tuo sama Jumala ottaa varmaankin sinutkin luokseen, sillä 'Hän päättää meidän sielustamme ja lunastaa meidän henkemme', niinkuin Hän itse sanoo.»
Marjatta kertoi Jormalle kaiken, mitä tiesi suomalaisten uskonnosta, ja Jorma kuunteli innokkaana kuin pieni lapsi. Lopulta Marjatta ehdotti, että he molemmat menisivät Kontiolahdelle. Jorma ensin kieltäytyi. Mutta ajatellessaan, että tämä kai oli juuri se merkki, jota hänen oli pitänyt odottaa, hän myöntyi.
»Minä taidan olla viimeinen pakana», hän ajatteli. »Siksipä taivun, sillä en tahdo kuolla koiran tavoin.»
Noin ajatteli Ontron poika. —
Niin he molemmat läksivät vielä samana iltana soudattamaan itseään manteren puolelle papin luo ja pyysivät siellä, että Jorma kastettaisiin siihen oikeaan suomalaisten uskoon ja että he molemmat saisivat Herran Pyhän Ehtoollisen, sillä saattoihan kuolema heidät, vanhat, korjata pois koska tahansa.
Ja pappi, joka oli tullut Karjalaan etupäässä Liperiä, Kontiolahtea ja Ilomantsia varten jostakin Viipurin tienoilta, suostui tietysti pyyntöön mielellään, sillä juuri kastamista vartenhan hänet oli lähetettykin. Kauan hän kyseli Jormalta tämän tarinaa, sillä kaikki ihmiset olivat jo kertoneet Joutsenisen erakosta, jonka luo hänkin oli jo monta kertaa aikonut mennä puhumaan Jumalasta. — Nyt seisoi suuren tietäjän ja pakanuuden aikaisten päälliköitten poika kristityn papin edessä kertomassa ei yksin omaansa, vaan koko mahtavan sukunsa elämää ja kysyi lopuksi:
»Voiko sitten suomalaisten Jumala antaa minulle anteeksi kaiken sen pahan, mitä olen tehnyt?»