Jorma katsoi pitkään ja vihaisena sisareensa, sanoen:
»Jumala? — Uskotko sinä Jumalaan?»
»Tietysti! Hänhän pitää huolen meistä kaikista.»
»Minä olen saanut kärsiä niin paljon Jumalani takia, eikä Hän kuitenkaan ole tuonut minulle koskaan lohdutusta, vaikka rukoilinkin sitä. Minä uskoin kyllä Häneen, mutta en saanut palkakseni muuta kuin onnettomuuksia.»
»Se jumala, jota Kuhasalossa muinoin palveltiin, oli paholainen itse. Ja kaikki hänen venäläiset palvelijansa olivat piruja myöskin. Niin on minulle kerrottu täällä, kun olen kysellyt kaikkea. Mutta sinun pitää uskoa siihen toiseen, oikeaan Jumalaan, josta meidän oma kirkkomme meille puhuu. Sillä kun Häneen luotat, niin huomaat Hänen olevan hyvän.»
»Eikö se ole sitten sama kuin Kuhasalossa?»
»Ei ole. Se Jumala on tullut meille kaukaa Suomen puolelta. Hän on tehnyt paljon hyvää koko Karjalalle siitä lähtien, kun Karjala liitettiin Suomeen. Ja niin ihmiset alkoivatkin uskoa tuohon Suomen Jumalaan. Mutta etkö ole kuullut Hänestä mitään?»
»En, sillä en ole puhutellut ketään ihmistä sen jälkeen, kun tulin tänne saareen.»
»Ja kuinka kauan olet ollut täällä saaressasi?»
»Nuoresta miehestä horjuvaksi ukoksi, en varmaan muista», vastasi
Jorma, mutta kysyi sitten vuorostaan äkkiä: