»Minähän lähden, minne haluan!»
Stefan astui kivelle, tarttui kiinni veneenkokkaan juuri, kun Jorma aikoi työntää sitä airolla irti rannasta, ja vetäisi venettä, jotta poika horjahti ja kaatui nurin teljolle.
»Heitä irti!» — huusi Jorma kiukkuisena, hyppäsi pystyyn, kohotti airon ja löi sillä Stefania kynsille niin, että kolahti. Silmänräpäyksessä irtosivat munkin sormet kokasta, hän kirosi ja aikoi käydä pojan kimppuun, mutta silloin oli jo venekin irti rannasta ja lipui pois hänen ulottuvillaan.
»Nyt et pieksäkään minua!»— ilkkui Jorma soutaen täysin vedoin takaisin järvelle. Vanha Nikitin seisoi kauan rannalla, niin kauan kuin näki yhä etenevän veneen, pudisti sitten päätänsä aivan kuin olisi tehnyt elämänsä suurimman harha-askelen ja sanoi itsekseen:
»Tuo kaikki oli minun syytäni! Miksi minä rupesinkin puhumaan pojalle kaikesta? Mutta enhän voinut uskoa häntä niin teräväksi, kuin hän on.»
Ja Stefan oli saanut pahan iskun, ei niinkään pahaa sormilleen kuin ylpeydelleen, kun oli antanut pienen pojan kolhia kynsille itseään, voimatta tälle mitään, vieläpä toisten nähden. Nolona hän oli hieronut rannalla käsiään, murissut itsekseen kostonuhkauksia ja lähtenyt sitten synkkänä kiipeämään ylös mäkeä.
Jorma souti järvellä kuin tilanteen herra konsanaan. Äskeisen suuttumuksen nostama puna poltteli vielä poskilla. Mutta alkoipa vähitellen aavistuksen tavoin tulla varmuus siitäkin, että äskeisen pahanteon seuraukset tulisivat vielä kerran näkymään punaisina veriviivoina hänen selässään.
»Mitäs minä teen, kun Stefan tulee antamaan minulle selkään?»— kysyi hän itseltään. »Minä raavin häntä ja sanon: 'Mene matkaasi, senkin venäläinen!' Tyytyväisenä keksimäänsä lauseeseen souti poika edelleen.
Hämärä alkoi muuttua vähitellen pimeydeksi, rannat katosivat näkyvistä ja laineet kohosivat laajalla selällä entistään korkeampina, heiluttaen venettä mielin määrin, pojan saamatta sitä enää tuumaakaan eteenpäin. Henkeä salpaava tulppa alkoi kohota Jorman kurkkuun, sillä nyt hän uskoi jo eksyneensä järvelle.
»En minä ainakaan itke!» — vakuutti hän itselleen ja koetti rukoilla. Mutta kun hänen erakkolassa oppimansa rukoukset eivät auttaneet, alkoi hän lukea loihtuja. Mutta yhtä tuloksetonta oli haltioidenkin maanitteleminen.