Kun Nikitin ja Jorma palasivat saaren rantaan, ei poika noussutkaan veneestä, vaan jäi siihen kuin aikoen takaisin järvelle.
»Mihin sinä vielä aiot mennä?» — kysyi ukko.
»Soutelemaan.»
»Minne tähän aikaan?» — murahti Stefan, joka myöskin sattui olemaan valkamalla. »Iltahartaus on jo ohi, mene ylös ja sillä hyvä!»
»En mene, vaan lähden sinne uuteen ruotsin taloon, johon te muut ette uskalla mennä, kun olette venäläisiä!»
»Mihin?»
»Ruotsin taloon; eiväthän ruotsit ole sen pahempia vihollisia kuin tekään.»
»Kenen luvalla sinä räkytät meille ja kuljeskelet pitkin kyliä?» — huusi Stefan, joka suuttuessaan ei osannut puhua muuten kuin härnäävästi. Mutta tällä kertaa hän ärsyttikin ilveksen pentua, joka ei ollut vielä ehtinyt kasvattaa kaikkia kynsiään.
»Iljan luvalla», kuului pojan rauhallinen vastaus.
»Mutta nyt et kiertelekään hänen luvallaan, vaan menet kerrankin työhösi ja pian!»