»Kukas se Kuhasalon tavarat ottaa?» — kysyttiin Jormalta.
»Minä ja pari munkkia, jotka tulevat jäljestä.»
Miesjoukossa vaihdettiin silmäyksiä, jotka Jorma kyllä huomasi ja sanoi:
»Vaikka onhan se luostari tainnut verottaa joskus silloinkin, kun veronkantoa ei ole ollutkaan.»
»On. On verottanut pahan kerran! Ja siitähän me kaikki tulimme tänne puhumaankin. — Vai ovat ne venäläiset jo saaneet sinutkin verojaan kantamaan? Taitaa niitä jo peloittaa yksin tullessa?»
»Läksinpähän minäkin järjestelemään asioita», vastasi Jorma yhtä rauhallisesti kuin oli kysyttykin.
Eihän siinä sen suurempaa puhetta syntynyt, mutta Jorma kuitenkin huomasi joutuneensa monien kuiskailemisten ja silmäysten esineeksi. Ja näytti siltä, että jos hänen paikallaan siinä kivellä olisi istunut joku muu Kuhasalon mies, niin silloin olisi karjalaisjoukko kyllä tiennyt, mitä varten se oli kokoontunut.
Pajarin miehet ja toiset munkit saapuivat vasta pitkän ajan kuluttua, ja veronkantamisen piti alkaa. Kun kaikki oli tätä varten valmista, nousi Jorma kivelle ja sanoi, että kaikki veronkanto-oikeudet ja valta oli tällä kerralla annettu hänelle, mikäli oli kysymyksessä luostarin saatavat. Siksi hän, tuon valtansa nojalla, ilmoitti kaikille maksajille, että luostari ei nyt ottaisi veroja, koskapa munkit olivat jo liiankin paljon varastelleet ihmisten viljoja.
Väkijoukossa syntyi kuhinaa, mutta Jorma käski kaikkien olla hiljaa ja jatkoi:
»Samoin kehoitan myöskin pajarin miehiä jättämään verot tällä kertaa kantamatta!»