»Sieltä, mistä tulen. Siellä osataan sanoa suoraankin, jos tarvitaan.»
»Saat mennä.»
»Niin teenkin!»
Ja Jorma meni. Kiertäessään karjalaiskyliä oli hän saanut sellaisen varmuuden, jonka nähtyään ei Stefaninkaan mieli tehnyt kääntää hänen niskojaan nurin. Mutta jos Jorman puvun sisällä olisi ollutkin nyt toinen mies, ei hänen olonsa olisi luostarissa ollut kovinkaan turvallista, jos hän olisi sinne asti koskaan päässytkään.
Ja Stefan ei myöskään olisi ollut viisas, ellei olisi osannut käyttää Jormaa hyväkseenkin. — Luostarin ja pajarin piti nimittäin kantaa yhdessä maavero torppareilta, ja se veronkanto tilaisuus ei Stefanista näyttänyt lupaavalta, varsinkaan niiden tietojen jälkeen, joita Jorma oli tuonut. Sentähden pitikin hän parhaimpana lähettää sinne puolestaan Jorman mukanaan pari munkkia. Niinpä kutsuikin Stefan tuon sisukkaan noviisin puheilleen ja selitti tälle lipevin sanoin, kuinka hän antaisi Jormalle kaikki oikeudet ja vallan kantaa luostarin verot ja kysyi, oliko noviisi halukas lähtemään.
Jorma hymyili ivallisesti miettien hetkisen. Kyllä, kyllä hän oli valmis lähtemään, sillä verot olivat aivan lailliset. Mutta hän lähtisi vain siinä tapauksessa, että määräämisvalta kaikessa annettaisiin siksi aikaa hänelle. Esimies Stefanilla ei ollut mitään sitäkään vastaan. Nyt Jorma huomasi kohtalon ivan, että igumeenin valta oli siirtynyt hetkiseksi hänen käsiinsä, ja hän tiesi myöskin, kuinka hän sitä nyt käyttäisi.
Asia oli siis molemmin puolin selvä. Jorma meni valitsemaan apulaisensa ja otti kaksi pahinta lurjusta. Toiset munkit levittivät siitä silmänsä suuriksi, asianomaiset itse olivat yhtä hämmästyneitä ja säikähtyneitäkin, mutta Jorma ajatteli vain:
»Antaapa roikaleiden kulkea minunkin käskystäni, niin oppivathan kulkemaan ihmisiksi!»
Mutta lähtiessään noviisi häpesi kuitenkin omaa seuruettaan niin, että meni itse jalkaisin maita myöten Mönniin ja antoi munkkien kiskoa raskasta venettä ylös Pielisjokea.
Perevaaraan oli kokoontunut ihmisiä laajalta alalta, ei yksin Monnin ympäristöstä, vaan Juuasta, jopa Pankajärveltäkin. Oliko tuolla suurella mieslaumalla joitakin erikoisia aikeita, sitä ei Jorma osannut vielä heti päätellä. Mutta jos sellaisia oli, niin hänen asiansa oli estää ne.