»Kuollut!»
»No kuka sitten maksaa veron?»
Samassa astui väkijoukosta säkkiä kantava nuori tyttö ja meni miesten luo avaten pussinsa. Mutta kun veronkantaja näki sen sisällön, purskahti hän nauruun:
»Vanhoja, tyttö tuo meille vanhoja ja karvattomia oravannahkoja! Eivät nämä kelpaa! Katsohan, nämä ovat jo homehtuneita!
Tyttö seisoi miesten edessä kotvasen, katsoen neuvottomana maahan. Katsekin oli niin surullinen, että Jorma ajatteli vain hyvin raa'an miehen voivan nauraa tytön köyhyydelle. Ja Jorma yritti jo sekaantua puheeseen, mutta toinen kerkisikin sanomaan ennen häntä voudille:
»On sikamaista, että Torkon vaimon täytyy maksaa veroa noille venäläisille porhoille, vaikka juuri nehän tappoivat hänen miehensä. Vaimo itse on jo niin vanha, ettei kykene enää mihinkään, ja tuo tyttökään ei enempää jaksa!»
Se oli joku kontiolahtelainen, joka noin puhui.
»Niin on», myönsi tanakka Lehmon mies, seisten hajalla säärin ja ärsyttävän näköisenä voudin edessä.
Tyttö poistui punoittavana miesjoukkoon, jättäen säkkinsä paikoilleen.
»Eivät nämä kelpaa!» — huusi vouti vielä kerran pöydän takaa.