»Kyllä ne saavat kelvata, kun parempia ei ole!» sanoi lähimpänä seisova kontiolahtelainen.
»Pitäkää suunne kiinni!»
»Omallani puhun, jos puhunkin!»
Silloin suuttui pajarin mies, nousi uhkaavan näköisenä ja katsoi riidanhaastajaan. Jorma katseli silloin tyttöön, joka parhaillaan kihersi itkua, ja nuorukaisessa heräsi sääli tuota raukkaa kohtaan, joka oli koettanut maksaa parhaansa mukaan, minkä oli voinut.
»Istu alas vain!» — sanoi äskeinen tytön puolustaja voudille, »ethän sinä uskalla päälle kuitenkaan!»
Mutta mies ei istunutkaan, vaan koppasi maasta nahkasäkin, kiljaisi ja heitti sen tyttöä kohti:
»Viekää roskanne takaisin!»
Mutta säkki ei sattunutkaan tyttöön, vaan putosi suoraan ja täydellä vauhdilla sivuttain istuvan Jorman päähän, lennättäen hänet nurin. Suuri naurunrähäkkä nousi miesjoukosta; toiset viisastelivat heittäjälle, muutamat jo Jormallekin.
»Jo minä antaisin takaisin!»—huusi Lehmon mies Jormalle.
Silloin Jorma nousi ylös punaisena kiukusta, tietämättä, mistä isku oli tullut. Joku osoitti pöydän takana julmistelevaa moskovalaista ja sanoi: