— Siis?
— Hän käski minun jättää kotini.
— Jean!
— Ja kuitenkin iloitsi tuo ihmisraukka kotiintulostasi!
Jean käänsi katseensa äidistä, sillä kyyneleet vierivät rouva Oberlén silmistä; hän oli tullut poikaansa lähelle ja tarttunut hänen käsiinsä.
— Ei, Jean, hän ei saattanut ajatella sitä… Vakuutan, että olet väärin ymmärtänyt… Joka tapauksessa, ethän tee sitä? Sano, ettet koskaan tee sitä!
Hän odotti hetkisen vastausta, mutta turhaan.
— Jean, sääli minua ja vastaa!… Lupaa, ett'et jätä meitä! Oi, mitä olisikaan koti nyt ilman poikaani? Minullahan ei ole muita… Enkä mielestäsi ole siis kyllin onneton? Jean, katso minuun!
Jean ei voinut kokonaan vastustaa. Äiti näki jälleen pojan silmät, jotka katsoivat häneen hellyydellä.
— Rakastan teitä koko sydämestäni, Jean sanoi.