Päivastoin pilkataan saituria, joka on mustasukkainen aarteestaan, s. o. joka sitä itarasti katselee, eikä koskaan tahdo poistua sen luota peläten, että se häneltä riistettäisiin. Sillä raha ei ansaitse näin huolellista vartioimista. Myöskin ylenkatsomme miestä, joka on mustasukkainen vaimolleen, koska tämä osottaa, ett'ei hän rakasta vaimoaan oikealla tavalla, ja että hänellä on huono ajatus itsestään tai vaimostaan. Sanoin, ett'ei hän rakasta vaimoaan oikealla tavalla, sillä jos hän häntä todella rakastaisi, ei hän olisi taipuvainen häntä epäilemään. Mutta hän ei varsinaisesti rakastakaan vaimoaan, vaan ainoastaan hänen ehdotonta omistamistaan, jota hän pitää hyvänä seikkana; eikä tuollainen mies pelkäisi menettävänsä tätä hyvää seikkaa, ellei hän pitäisi itseänsä sitä ansaitsemattomana tai vaimoansa uskottomana. Muuten tämä mielenliikutus perustuu vain epäilykseen ja epäluuloon; sillä jonkun pahan välttäminen, kun on syytä sitä pelätä, ei ole mustasukkaisuutta.
170. Epäröimisestä.
Epäröiminen on myöskin pelon laji, joka pidättää sielua ikäänkuin horjuvassa tilassa useiden tekojen välillä, joihin se saattaisi ryhtyä, eikä siis pane sitä ryhtymään yhteenkään niistä. Sielulla on siis valitsemisen aikaa ennenkuin se tekee päätöksen, ja tässä suhteessa epäröiminen on hyvä. Mutta jos sitä kestää liian kauan ja kun se kuluttaa punnitsemiseen sen ajan, joka tarvittaisiin toimimiseen, on se kovin vahingollinen. Sanoin sitä pelon lajiksi, vaikka saattaa tapahtua niinkin, että sellaisten seikkojen valinnan tarjoutuessa, jotka näyttävät vallan yhtä hyviltä, pysytään epävarmana ja epäröivänä oltaessa vapaana kaikesta pelosta. Tällainen epäröiminen näet on ainoastaan esiintyneen ulkoseikan aiheuttama, eikä minkään elonhengekkeiden liikkeen synnyttämä. Sentähden se ei ole mikään mielenliikutus, ell'ei väärän valinnan pelko lisää epävarmuutta. Mutta tämä pelko on niin tavallinen ja niin suuri muutamissa henkilöissä, että se silloinkin, kun ei ole mitään valittavana ja kun vain on yksi seikka tehtävänä tai tekemättä jätettävänä, pidättää epäröimiseen taipuvaista henkilöä toimimasta ja saattaa hänet turhaan hakemaan toisia toiminnan mahdollisuuksia. Tämä on liiallista epäröimistä, joka johtuu ylenmääräisestä halusta toimia hyvin sekä heikosta ymmärryksestä, joka ei kykene omistamaan selviä ja tarkkoja käsitteitä, vaan paljon sekavia. Parannuskeino tätä liiallisuutta vastaan on se, että totutaan muodostamaan varmoja ja määrätyitä arvosteluja kaikista esiintyneistä seikoista sekä uskomaan, että se aina täyttää velvollisuutensa, joka toimii paraan tietonsa mukaan, vaikkapa tämä tieto olisikin hyvin puutteellinen.
171. Rohkeudesta ja uskaliaisuudesta.
Rohkeus, kun se on mielenliikutus, eikä luontainen tottumus tai taipumus, on jonkunmoinen hehku tai kiihotus, joka saattaa sielun pontevasti toimimaan toteuttaakseen tahtomisensa esineitä, olkoot ne sitten minkälaatuiset tahansa. Uskaliaisuus on sellainen rohkeuden laji, joka taivuttaa sielun toteuttamaan mitä vaikeimpia yrityksiä.
172. Kilpailusta.
Kilpailu on myöskin rohkeuden laji, vaikka toisessa merkityksessä. Rohkeutta näet saattaa pitää sukuna, joka jakautuu yhtä moneen lajiin, kuin sillä on eri esineitä ja samoin yhtä moneen toisenlaiseen lajiin, kuin sillä on syitä. Rohkeus varsinaisesti kuuluu edelliseen luokkaan, kilpailu jälkimäiseen. Viimeksimainittu on vain hehku, joka saattaa sielun ryhtymään yrityksiin, joiden se toivoo onnistuvan, koska se on huomannut senlaisten onnistuvan muille; se on siis senlainen rohkeuden laji, jonka ulkonainen syy on esimerkki. Sanoin ulkonainen syy, koska sitäpaitsi täytyy olla sisällinenkin, joka on siinä ruumiin laadussa, joka vaikuttaa, että halu ja toivo voimakkaammin ajavat veren paljoutta sydämeen, kuin mitä pelko tai epätoivo estävät sitä sinne virtaamasta.
173. Miten uskaliaisuus on riippuvainen toivosta.
Vaikka uskaliaisuuden esineenä on vaikeus, joka tavallisesti aiheuttaa pelkoa jopa epätoivoakin, niin että vaikeimmissa ja epätoivoisimmissa yrityksissä suurin rohkeus ja uskaliaisuus tulee ilmi, on kuitenkin tärkeätä, että sellaisiin yrityksiin antautuva toivoo tai on varma, että hän on saavuttava pyrkimyksensä tarkoituksen, jotta hän saattaisi pontevasti vastustaa kohtaamiansa vaikeuksia. Mutta tämä tarkoitus on erilainen kuin uskaliaisuuden esine; emme näet yhtä haavaa saata olla varmat ja epätoivoiset jonkin seikan suhteen. Kun esim. Decius'et syöksyivät keskelle vihollisia siten suistuen varman surman suuhun, oli heidän uskaliaisuutensa esineenä henkensä suojelemisen vaikeus tässä yrityksessä. Sen onnistumisen suhteen he olivat kokonaan epätoivoiset, sillä he tiesivät, että varma kuolema heitä odotti. Mutta heidän uskaliaan tekonsa tarkoitus oli se, että he tahtoivat tämän esimerkin kautta rohkaista soturien mieltä ja siten tuottaa heille sen voiton, jota he toivoivat. Heidän tarkoituksensa saattoi myös olla kuuluisuuden saavuttaminen jälkimaailman silmissä, ja siitä he olivat varmat.
174. Raukkamaisuudesta ja pelosta.