"Sanon edeltäpäin, ettei se ole mitään runollista", hymyili Boyd, "vaikka minusta tuntuu kaikki, mikä saattaa minut sinua lähemmäksi, mahdollisimman romanttiselta." Hän selosti lyhyesti suunnitelmansa ja vaikeudet, jotka hän oli voittanut. "Nyt on reitti selvä", lopetti hän. "Työtä saan tietysti tehdä aamusta iltaan, mutta sitä parempi, sillä sitenhän saan ajan kulumaan sinua ikävöidessäni. Olemme siellä täydellisesti eristetyt muusta maailmasta, mutta siitä huolimatta lähetän sinulle tervehdykseni joka tunti; tunnet varmasti läsnäoloni minua ajatellessasi."
"Lähdet siis sullomaan kalaa pieniin läkkirasioihin"? virkkoi Mildred.
"Sangen proosallista, vai mitä?"
"Palkkaat tietysti työväkeä, joka tekee sen. Et suinkaan ryhdy itse mihinkään sellaiseen?"
"En varmastikaan. Hankin sitä varten muutamia satoja kiinalaisia."
"Entä täytyykö sinun kalastaa itse?"
"Ei", nauroi Boyd.
"Pidät siellä joka tapauksessa öljyvaatteita ja myrskyhattua, eikö niin?"
"Kyllä, aivan samanlaisia kuin mitä olet nähnyt kuvissa."
Tyttö mietti hetkisen. "Miksi et rakentele rautateitä ja tee jotakin mitä isäkin tekee? Hän ansaitsee rautateillä suuria summia."