Emerson pani pöydälle kaksi hopeadollaria maksuksi kahvista, ja niin painuivat molemmat jälleen joen jäälle hämärään ja lumimyrskyyn.
Oli jo melkein pilkkopimeä, kun he toiselle rannalle päästyään seisahtuivat synkän näköisen rakennusryhmän eteen, jonka keskeltä yksinäinen valaistu ikkuna houkuttelevasti pilkotti. He koputtivat Ja anoivat mieheltä, joka ilmestyi ovelle, yösijaa.
"Olemme taivaltaneet pitkän matkan, ja koirat ovat uupuneet", selitti Emerson. "Maksamme hyvin."
"Tänne ette voi jäädä", vastasi mies tylysti.
"Miks'emme?"
"Ei ole tilaa?"
"Onko tässä jokin majatalo lähellä?"
"En tiedä."
"Neuvon teitä vastaamaan ihmisiksi", ärjäisi Emerson, jonka veren toisen epäkohteliaisuus pani kiehumaan.
"Pyrkikää naapuriin hieman alempana", sanoi mies hätääntyneesi! ja löi oven lukkoon. "Ellei sinnekään huolittaisi, niin ehkä pappi ottaa teidät luoksensa", lisäsi hän pudottaen salvatkin kolisten paikoilleen.