"Aivan niin."
"Luultavasti tapaat siellä sangen usein tuon — tuon Cherry Malotten?"
"Epäilemättä, koska olemme yhtiötoverit."
"Yhtiötoverit!" Mildred pyörähti kiivaasti ympäri. "Mitä tarkoitat?"
"Hän on osakas yrityksessä. Paikka, johon rakennan tehtaani, on hänen."
"Vai niin", sanoi Mildred kysyen hetkisen kuluttua: "Vaikuttaako tuo isän uusi yhtiö millään tavalla suunnitelmiisi?"
"Siitä en ole vielä oikein selvillä", vastasi Boyd sydämessään sama tuskallinen ja ahdistava tunne, jonka tuo yllätys oli äsken aiheuttanut, mutta jonka hän oli hetkeksi unhottanut.
"Mitä tahtoisit minun tekevän?"
"En mitään muuta kuin ole kiltti äläkä puhu ainakaan vielä sanaakaan aikeistani isällesi äläkä herra Marshille. En ole asiastani vielä aivan varma, ja asiain näin ollen ei selkkauksia ja — ikävyyksiä ehkä voitaisi välttää. Suunnitelmani menestys merkitsee, näetkös, minulle niin äärettömän paljon, etten voi ajatellakaan luopua siitä." Tyttö nyökäytti päätään.
Toiset astuivat samassa huoneeseen, ja Boyd sanoi jäähyväiset. Tullessaan hän oli ollut toivehikas ja riemuitseva, mutta nyt häntä vaivasi kumma levottomuus, ja mieli oli täynnä pahoja aavistuksia. Willis Marsh ei sitävastoin tuhlannut hetkeäkään vapautuakseen synkkyydestään Boydin poistuttua ja näyttipä olevan vielä tavallista toivehikkaampi ja huolettomampikin. Mikä sitten lieneekin ollut syynä hänen hetkelliseen hajamielisyyteensä, ei hän voinut olla ajattelematta että hänellä oli viime aikoina ollut erinomaisen hyvä onni, ja kun neiti Wayland alkoi heti kilpailijan mentyä ensi kerran heidän tuttavuutensa aikana osoittaa vilkasta mielenkiintoa hänen harrastuksiaan kohtaan kyselemällä tarkoin, minkälainen hänen toiminta-alansa oikein oli ja minkälaisissa olosuhteissa hän päivänsä vietti pohjolassa ollessaan, oli hänen tyydytyksensä täydellinen. Tuo aina niin ylhäisen arvokas neiti Wayland oli nyt niin hilpeä ja luonnollinen, että kun herra Wayland vihdoin pyysi anteeksi ja poistui kirjastoon, tunsi Marsh ratkaisevan hetken tulleen.