"Saavuin viime yönä Kuningattarella ", vastasi Cherry. "Ah, olen niin iloinen teidät nähdessäni!"
"Mutta mikä sai teidät tänne? Luulin teidän olevan Kal—"
"Sh—h!" Tyttö painoi sormen huulilleen katsahtaen sisähuoneen oveen. "Puhutaan siitä myöhemmin."
"Herra Hilliard pyytää teitä nyt puheilleen, sir", ilmoitti vahtimestari Emersonille.
"Minun täytyy saada heti puhutella teitä!" sanoi Boyd nopeasti. "En viivy kauan. Voittehan odottaa hetkisen?"
"Kyllä, odotan täällä. Mutta kiiruhtakaa, kiiruhtakaa!"
Jälleennäkemisestä vilpittömästi iloissaan hän puristi sydämellisesti tytön molempia käsiä ja astui hymy huulillaan Hilliardin pyhättöön. Se oli kuitenkin poissa, kun hän puolta tuntia myöhemmin ilmestyi jälleen näkyviin; vaihtunut ilmeeseen, joka sai tytön hätäisesti kysymään: "Mitä nyt? Onko jotakin hullusti?"
Hän nyökäytti päätään, mutta vastasi vasta ulko-ovella: "Niin, jotakin on varmasti hullusti", lisäten ikäänkuin vastaukseksi tytön seuraavaan kysymykseen: "Malttakaa hetkinen; olen liian vihainen voidakseni nyt puhua. Menkäämme johonkin välipalalle; kerron sitten kaikki. Mutta ennen kaikkea tahdon kuulla, miksi tulitte tänne tähän vuodenaikaan?"
"Olen ollut hiljattain paljon tekemisissä herra Hilliardin kanssa kaivosasioissa, ja tulin hänen pyynnöstään. Tiedän tuskin, mistä kertomukseni aloittaisin. Mutta muistanettehan minun kertoneen teille Kalvikissa ollessanne, että toimitutin etsintöjä."
"Kyllä."