"Syön päivällistä herra Hilliardin kanssa", vastasi tyttö.
"Herra Hilliardin!" Boydin äänessä oli pettynyt sävy, mutta salatakseen mielipahansa hän lisäsi huolettomasti: "Sittenpä olette pian tervetullut kaupungin hienoimpiin piireihin. Olen kuullut, että hänen palatsinsa on suurenmoinen."
"En — en minä hänen kotiinsa." Cherry epäröi ja Boyd katsahti häneen terävästi. Tytön poskille kohosi heikko puna, kun hän selitti: "Hänellä ei ollut tänään aikaa puhutella minua konttorissaan, minkätähden hän pyysi minua syömään päivällistä kanssaan."
"Ymmärrän." Boyd huomasi äänessään jonkun aivan oudon sävyn. "Aion huomenna koettaa onneani Tacoman pankeissa ja olisin hyvilläni, jos tahtoisitte tulla mukaani retkelle. Lähden aamulla ja salmi on todeltakin näkemisen arvoinen."
"Sehän olisi hauskaa", huudahti Cherry. "Ja minulla on ehkä jotakin kerrottavaa, jos vain saan Hilliardin puhumaan."
"En ole lainkaan utelias, mutta tahtoisinpa mielelläni tietää hänen vaikutteensa." Kaikki naiset ovat enemmän tahi vähemmän epäluuloisia, tuumi hän, ja toisilla on sangen terävä havaintokyky, mutta sittenkään hän ei voinut uskoa, että Willis Marsh oli tähän kaikkeen syypää. Mietteissään hän lehteili verkalleen erästä kuvalehteä ja aikoi juuri hellittää sen kädestään, kun hänen kasteensa osui samassa kasvoihin, jotka hän niin hyvin tunsi. Hän hätkähti ja katsahti päivämäärään. Lehti oli sama, joka oli tehnyt häneen niin syvän vaikutuksen Cherryn kodissa Kalvikissa. Hän kohotti päätään ja kohtasi tytön tutkivan katseen.
"Ei, nyt ette saa irroittaa tuota lehteä", sanoi tämä nauraen hieman väkinäisesti.
"Mistä saitte tämän?"
"Eräästä kirjakaupasta; etsiskelin sitä koko aamupäivän. Tiedättehän, että uteliaisuus on naisluonteen erikoinen ominaisuus?"
"Pelkään, etten oikein käsitä —"