"Luulenpa, että kiinnitän tuohon varjoon hiukan enemmän huomiota", tuumi nuorukainen, mutta kun Cherry tiedusteli, mitä hän oikein tarkoitti, hymyili hän vain vakuuttaen olevansa varovainen.
Paluumatkalla oli mies jälleen matkustajien joukossa, mutta Boyd ei näyttänyt huomaavan mitään, ennenkuin laiva läheni laituria, jolloin hän asettui Cherryn kanssa maihinnousuaukolla tunkeilevaan joukkoon aivan tuon harmaapukuisen miehen taakse, ja tyttö huomasi, että vaikka Emerson keskusteli vilkkaasti, oli katse nauliintunut koko ajan edessä seisovan miehen selkään. Hän ei voinut sanoa, mitä tämä oikein merkitsi, ja vasta sitten kuin maihinmenoportaat oli saatu paikoilleen, aikoi hän aavistaa mitä Boydilla oli mielessä. Laivan ja laiturin välissä oli nyt noin metrin levyinen aukko, ja kun he astuivat portaille, luiskahti Boydin jalka, niin että hän melkein kaatui. Cherry ei tiennyt, mitä oikeastaan tapahtui, paitsi että Boyd hellitti äkkiä hänen käsivartensa ja horjahti raskaasti tuota harmaapukuista miestä vasten vieressään. Kaikki kävi silmänräpäyksessä, kuten todellinen onnettomuustapaus ainakin, ja samassa suistui tuo tuntematon laivan ja laiturin väliin koettaen epätoivon vimmalla iskeytyä kiinni laivan sileään kylkeen Boydin saadessa kiinni käsinojaköydestä, ikäänkuin hänkin olisi ollut vaarassa menettää tasapainonsa.
Äänekäs loiskahdus ja miehen surkea hätähuuto aiheuttivat hetkellisen pakokauhun, jolloin Cherry ja Boyd tyrkättiin laiturille, mutta häiriö asettui heti kun eräs laivamies heitti köyden onnettomalle, joka puhalteli ja pärskyi alhaalla. Hetkistä myöhemmin tuo närkästynyt ja syljeksivä urkkija seisoi laiturilla.
"Olen hyvin pahoillani, sir", pyyteli Boyd anteeksi; "kaikki oli minun syytäni. Kompastuin ja menetin tasapainoni, sillä päätäni rupeaa aina huimaamaan, kun minua seuraillaan ihan kintereillä — jonkinlaista heikkoutta, näettekös."
Mies herkesi kiroilemasta ja katsahti puhujaan terävästi, mutta oli vielä niin äskeisen kylmän kylvyn tyrmistyttämä, ettei voinut muuta kuin raivoisasti änkyttää. Boyd jätti hänet siihen ja kiiruhti tapauksen aiheuttamaa hämminkiä hyväkseen käyttäen Cherryn keralla kaupunkiin, jonne päästyä tyttö kääntyi katsomaan häneen vavahdellen pidätetystä naurusta.
"Boyd", huudahti hän järkytetyllä äänellä, "te — tehän olisitte voinut tappaa hänet! Otaksutaanpa, että hänen päänsä olisi sattunut johonkin hirteen?"
"Olisihan se ollut ikävää", sanoi Boyd vakavasti, mutta purskahti samassa nauruun nähdessään tytön ilmeen. "Luulenpa hänen pysyvän nyt minusta erillään, sillä ensi kerralla en enää leikittele hänen kanssaan."
"Älkää! Älkää! En ole nähnyt teitä milloinkaan sellaisena. Tuollainen tekohan on murha!"
"Entä sitten?" Hän katsoi tyttöön uteliaasti.
"En — en luullut sitä teistä." Tyttö värisi, mutta Boyd kohautti vain olkapäitään ja sanoi äänellä, joka lopetti enemmän väittelyn: