"Oli miten oli, mutta pelin aion pelata loppuun saakka ja voittaa"; sanoi Boyd lujasti. "Jos saan rahat Tacomasta —" Puhelin soi jälleen äänekkäästi.
"Bloc & Kumppani", ennusti Cherry, mutta erehtyi kerrankin.
"Puhelu Tacomasta", lausui Boyd kuulotorvi korvaa vasten painettuna; "varmaankin Kansallispankista. Eivätpä malttaneetkaan antaa minun odottaa huomiseen saakka." Ovi oli raollaan, joten sanat kuuluivat selvästi toisten kuunnellessa jännittyneinä.
"Halloo! Kyllä! Puhelimessa Boyd Emerson." Sitten seurasi vaitiolo, jolloin etäisen puhujan ohut ja räsähtelevä ääni kuului käsittämättömänä, yhtäjaksoisena muminana.
"Kuinka niin? Ja mistä syystä? Luulin teidän sanoneen —. No, hyvä. Hyvästi."
Emerson ripusti kuulotorven varovasti paikoilleen ja kääntyi hitaasti ympäri ystäviinsä päin. Hän nyökäytti päätään ja heilautti käsiään tavalla, jota ei voinut väärin ymmärtää.
"Mitä! Nytkö jo?" huudahti Cherry.
"Asia on varmaankin järjestetty puhelimessa."
"Ehkäpä tuo urkkija soitti jo sieltä Marshille."
"Tacomassa ei siis enää kannata yrittää, sillä toiset pankit ovat tietenkin saaneet myös varoituksen tahi saavat ennen pitkää. Jos pääsen pujahtamaan tieheni kenenkään huomaamatta, koetan heti Vancouverissa, mutta toiveeni ovat sangen heikot."