"Eikö mitä! Heitä on kaikkia ankarasti kielletty antamasta suojaa kenellekään, uhalla että menettävät heti toimensa. Constantine huolehtii kyllä koiristanne, niin että ruvetkaa taloksi. Päivällinen on myös pian valmis, ja minä toivon teidän suovan minulle sen kunnian, että aterioitte kanssani", lopetti hän niin suloisen luontevasti, että Emerson joutui jälleen hämilleen.
"Mielihyvällä", mutisi hän omiin ajatuksiinsa unhottuen. Kuka oli tämä hyvin puettu, kieltämättä kaunis ja sulavaliikkeinen tyttö, joka käyttäytyi niin varmasti ja tottuneesti? Miten hän oli tänne joutunut ja mistä? Ja mitä maailmassa hän täällä teki?
Hän havahtui "sormettoman" Fraserin juhlalliseen esittelyyn. "Tämä on herra Emerson, ja minun nimeni on French — Virginian Frenchejä, tiedättehän; olette ehkä kuullut heistä? Ettekö? Kunnon väkeä, oikein kunnon väkeä."
Tyttö kumarsi, mutta Emerson keskeytti toimituksen sanomalla ujostelematta ja seikkailijaan vihaisen katseen luoden:
"Hänen nimensä ei ole lainkaan French, neiti, vaan Fraser — 'sormeton' Fraser. Hän on suuri veijari, johon ei voi ensinkään luottaa. Otin hänet mukaani Nortonin salmen jäältä pelastaen hänet siten poliisin kynsiin joutumasta."
"Eihän siinä ollut takaa-ajosta puhettakaan", kielsi Fraser aivan röyhkeästi. "Kuinka sellainen olisi voinut tulla kysymykseenkään, kun minä ja tuo poliisi olemme parhaimmat ystävät, minkä kaikki hyvin tietävät. Hänen tarkoituksensa oli vain pistää mukaani muutamia papereita, siinä kaikki."
"Vangitsemismääräyksiä, arvatenkin", huomautti Boyd olkapäitään kohauttaen.
"Ei suinkaan! Ei suinkaan!"
Tyttö, jota tämä esittelytoimituksen merkillinen käänne suuresti huvitti, keskeytti väittelyn.
"French tahi Fraser, kumpi hyvänsä, te olette molemmat tervetulleet", lausui hän. "Mutta karkulaisena olette mieluisempi vieras kuin Nomen poliisipäällikön hyvänä ystävänä, sillä tunnen sattumalta tuon herran."