Mies katseli häntä hetkisen ja vastasi: "Ei! Työ on all right, mutta minua janottaa."

Lähinnä työskentelevät keskeyttivät työnsä ja kerääntyivät kuuntelemaan, jolloin mies virkkoi heille:

"Eikö olekin merkillistä, ettei janoiselle suoda edes yhtä ryyppyä? Tulkaa pois, pojat; minä maksan." Sanoja seurasi raikuva naurunhohotus, ja koko joukko alkoi liikehtiä eteenpäin, minkä Boyd kuitenkin ehkäisi ärjäisemällä karskisti:

"Työhönne takaisin, ja joka mies!" Mutta äskeinen yllyttäjä ei välittänyt käskystä, vaan koetti pujahtaa ohi, jolloin Boyd kaatoi hänet yhdellä nyrkiniskulla. Toiset syöksähtivät kiljahtaen lähemmäksi, mutta nyt oli uudella päällysmiehellä kädessään peloittavan suuri ja painava nostokoukku, ruma ase, jota hän käytteli niin rajusti, että kaikki kavahtivat takaisin kunnioittavan välimatkan päähän.

"Nyt työhön", käski hän rauhallisesti. "Ja ellei se teitä miellytä, niin poistukaa, mutta jokaisen, joka yrittää lähteä ryyppyjä hakemaan, isken tajuttomaksi. Päättäkää siis, mitä teette, mutta joutuin!"

Sanoja seurasi hetken hiljaisuus, mutta sitten purskahti joukko nauruun ja palasi työhön, kahden raahatessa häiriön aiheuttajaa vesihanalle, jonka suihkussa he pitivät hänen päätänsä, kunnes mies alkoi potkia ja syljeskellä, ja ennenkuin etempänä olevat kerkesivät huomatakaan, että jotakin oli tekeillä, oli mellakka ohi. Boydilla ei ollut sen koommin pienintäkään valittamisen syytä, päinvastoin työskentelivät kaikki entistä innokkaammin ikäänkuin tahtoen siten osoittaa, että hän oli mies, joka vastasi täydellisesti heidän ihanteitaan. Sekin mies, jota hän oli lyönyt, näki parhaaksi yhtyä tähän yleiseen kunnioitukseen ja unhottaa äskeinen välikohtaus. Mutta tämä rauhallinen työskentely ei saanut kauan häiriöttä jatkua, sillä parin tunnin kuluttua ilmestyi telakkaan eräs vieras, joka alkoi heti puhutella ensimmäistä kohtaamaansa kalastajaa. Huomattuaan miehen Boyd lähestyi ja kysyi:

"Mitä asiaa?"

"Ei mitään", vastasi tulija.

"Laputtakaa sitten tiehenne!"

"Minkätähden? Puhelen juuri tämän miehen kanssa."