MARSH JOHDETAAN HARHAAN.
Seuraavat päivät eivät olleet kumppanuksille suinkaan levon päiviä, heidän kun täytyi nyt tulla toimeen vähentyneellä työvoimalla ja olla aina varuillaan. Ilmassa oli ukkosta ja ilkitöitä sai pelätä joka hetki. Tilanne oli sitäkin kiusallisempi, kun poliisi, jonka tehtävä oli suojella heitä, havahtui tylsyydestään vain silloin, kun se jollakin syyllä saattoi vangita jonkun heidän työmiehensä, eikä selkkauksia voitu välttää, kun joku kalastaja vain näyttäytyikään missä hyvänsä satamalaiturilla.
Asema kärjistyi jälleen päivä päivältä, kunnes kaikki satamatyömiesten renkaaseen kuulumattomat olivat räjähtämäisillään kiukusta, mikä tietysti vaikutti sangen haitallisesti töiden suoritukseen. Verisiä yhteentörmäyksiä sattui tuhkatiheään antaen sairaaloille työtä, tavaravarastojen ympärille sijoitettiin vahvat vartiostot, eikä kukaan uskaltanut mennä pimeän tultua yksin satamaan.
Eräs seikka antoi Boydille sangen paljon huolta ja päänvaivaa: ei oltu yritettykään saada selville, kuka oli ollut syyllinen lakkolaisen kuolemaan tuona melskeisenä iltapäivänä? Marshin kätyrin oli täytynyt nähdä tapaus ja olla myös selvillä siitä, miten helposti koko juttu niin ollen voitiin sälyttää hänen, Boydin, niskoille. Hän ei voinut ymmärtää, miksi Marsh ei koettanut saada häntä vangituksi, jos tämä kerran tahtoi saada hänen lähtönsä siirretyksi. Sellaisen toimenpiteen seuraukset olisivat voineet olla Emersonille sangen vakavat, jos Marsh olisi antanut rahojensa vaikuttaa, mutta kun päivät kuluivat eikä mitään tapahtunut, päätteli Boyd pelkonsa olleen aiheettoman, tahi että säilyketrustin johtajalla oli myös rajansa, joiden ulkopuolelle tämä ei voinut vainoansa ulottaa.
Puolen penikulman päässä kapteeni Peasleyn laivasta laivasi lastausrengas tuon kilpailevan yhtiön tavaroita, ja työ sujui sellaisella vauhdilla, että Boydin suunnitelma ehtiä Kalvikiin ennen Marshia näytti pakostakin raukenevan. Hän puhui huolistaan Georgelle, josta tuli äkkiä mitä säälimättömin työnjohtaja, oikea orjapiiskuri, joka ei suonut miehilleen hetkenkään lepoa, vaan kannusti heidät milloin imarrellen, milloin kiroten ja uhkaillen sellaiseen työn vimmaan, että kun kahdeskymmenesensimmäinen päivä valkeni, hän ilmoitti kumppanilleen kaiken olevan valmiina varhain seuraavana aamuna.
Seuraavana päivänä noutivat Boyd ja Clyde Cherryn umpivaunuissa laivaan, jonne he pääsivät kenenkään häiritsemättä, lukuunottamatta hajanaisia pilkkasanoja, joita vartijaketjun ulkopuolella seisoskelevat vetelehtijät heille huutelivat. Boyd oli tuskin ehtinyt neuvoa kullekin paikkansa, kun "sormeton" Fraser uuden uutukainen puku yllään ja hampaissa mahtava sikari asteli ylhäisen arvokkaasti maihinmenosiltaa myöten laivaan jäljessään kolme raskaasti kuormitettua hotellipalvelijaa, jotka ähkien ja hikoillen raastoivat kukin suurta matka-arkkua.
"Tuletteko mukaan?" kysyi Boyd.
"Tietysti."
"Teillä näyttää olevan yllätyksiä ehtymätön varasto."
"Kuinka niin? Tämähän on ollut koko ajan tarkoitukseni."