"Mutta täällä ei ole tilaa. Laiva on jo täysi."
"Oh, siitä ei pelkoa. Olen tehnyt stewardin kanssa sellaisen sopimuksen, että saan majailla hänen hytissään."
"Hyvä! Mutta miksi ette sanonut, että aiotte tulla?"
"Älkää nyt turhia jaaritelko. Tiesittehän aivan hyvin, etten voinut jäädä tänne." Fraser puhalsi suupielestään mahtavan savupilven. "En aloita milloinkaan työtä, jota en voi päättää, olen teille useasti sanonut, ja kun olen kerran ryhtynyt tähän yritykseen, niin on velvollisuuteni huolehtia sen onnistumisestakin." Hän naurahti ja pani kätensä Boydin olkapäälle lisäten aivan toisella äänellä: "Minusta ei ole tosin suurtakaan hyötyä, ei itselleni eikä muillekaan, mutta teistä pidän ja oleskelen mielelläni läheisyydessänne. Ja ehkäpä minullekin vielä jokin tehtävä ilmaantuu — eihän sitä osaa sanoa."
Emerson ei ollut milloinkaan edes vilahdukseltakaan nähnyt tuon miehen omituisen luonteen tätä puolta, mikä huomio ei voinut olla häntä ilahduttamatta.
"Tietysti saatte tulla mukaan, vanha veikko", sanoi hän sydämellisesti. "Olemme kaikki siitä iloiset."
Sille, joka ei ole milloinkaan nähnyt Alaskaan purjehtivan kalastuslaivan lähtöä, on tapaus todellakin näkemisen arvoinen. Hälinään ja meteliin, jota ei voida välttää, kun tuommoinen laitoja myöten lastattu alus kääntää keulansa ulapalle, liittyy vielä kaikki se hirveä melu, jonka laivaan ahdettu itämainen työväestö aikaansaa.
Työnjohtajain käheät huudot, köysien kitinä ja nostokoneiden jyrinä häipyvät kiinalaisten taukoamattomaan ja korviavihlovaan rähinään; joukko liikehtii sinne tänne, kuin hajaannustilaan joutunut armeija, ollen joka paikassa tiellä kiljuen, riidellen ja meluten koko ajan järjettömässä sekamelskassa. He ovat aina rauhallisia ja nöyriä, kunnes saavutaan satamalaiturille, mutta siinä valtaa joukon hurja pakokauhu, sillä merimatka on heidän mielestään aina jotakin sanomattoman kamalaa. Joukkoa on yhtä mahdoton rauhoittaa kuin hurjistunutta villisikalaumaa, ja on aivan turhaa yrittääkään saada heitä laivaan, ennenkuin säikähdys on mennyt ohi. Keinot, joilla tavalliset merimiehet pidetään kurissa, ovat heihin nähden sopimattomat, sillä joukon suurin osa on "viiltäjiä", rotevia ja vaarallisia, saframinkeltaisia lurjuksia, kalanteurastajia ammatiltaan, joiden kädessä veitsi on sangen peloittava ase.
Japanilaiset, jotka ovat muuten niin vaiteliaita ja alistuvaisia, valtaa sama hämminki, ja pian ovat hekin sekasorrossa osallisina. Jokaisella on pieni tavaramytty tahi laukku, joista sitten riidellään ja tapellaan mielettömästi riehuen, jokaisen koettaessa varjella vähiä tavaroitaan ihan epätoivon hurjuudella.
Vaikka tämä The Bedford Castle'en sijoitettavien itämaalaisten aikaansaama melu olisi jo riittänytkin, ei se kuitenkaan ollut vielä mitään siihen verraten, joka riehahti valloilleen, kun kalastajat alkoivat saapua. Nämä olivat joka mies päissään, kovaäänisiä ja riidanhaluisia. Muutamat harvat tosin vielä lopettelivat lastausta, mutta suurin osa oli lähtenyt tavaroitaan hakemaan palaten takaisin mitä hurjimmassa humalassa, sillä nyt oli siihen viimeinen tilaisuus moneen kuukauteen. Heillä oli edessään taukoamattoman työn aika, jolloin he vuorokaudet umpeen raataen suorittivat vuoden työn kolmessa kuukaudessa, minkätähden he nyt jälleen vihkiytyivät tuohon uuteen elämään asianomaisin juhlamenoin.