"Hyvä Jumala!" Marsh oli siis säästänyt iskunsa viimeiseen hetkeen, jolloin pieninkin viivytys saattoi olla mitä kohtalokkain. Boyd ymmärsi pitäneensä vastustajaansa liian vaarattomana käsittäen samalla, että jos Marsh oli kerran suunnitellut tämän siirron, käyttäisi hän myös sen suomat edut täydellisesti hyväkseen.
"Kuulin heidän tiedustelevan sinua kapteeni Peasleyltä", jatkoi Fraser, "niin että suoriudu nyt pian tiehesi."
"Miten? Joukon läpi en pääse, sillä minut tunnetaan. Kuulkaahan tuota!" Kadulta kajahti samassa kumea ärjyntä vastaukseksi jonkun köysistöön kiivenneen kalastajan herjaukseen. "En pääse minnekään, ja jos joudun noiden etsivien kynsiin, olen mennyttä miestä."
"Mitä siis teemme?" kysyi Fraser terävästi. "Peittoammeko heidät riekaleiksi ja seilaamme tiehemme, ennenkuin —"
"Ei, ei — tuossahan on aivan edessämme kymmenen poliisia."
"Mutta nyt on liikuttava liukkaasti, tahi teidät nitistetään varmasti."
Boyd väänteli käsiään epätoivoissaan. "He saivat minut sittenkin saarroksiin", lausui hän katkerasti.
Hänen katseensa sattui kirjeeseen, jossa hän riemuitsi voitostaan. Mitä ivaa!
"Mikäli ymmärsin oikein he eivät tunne teitä", sanoi Fraser. "Kuulin heidän pyytävän kapteeni Peasleytä osoittamaan kuka olette, niin että ehkäpä pääsettekin pujahtamaan laivaan heidän lähdettyä teitä etsimään."
"Mutta miten"? Boyd kurkisti kiihkeästi ulos. "Telakka on aivan autio — kuten näette, ja minun pitää mennä sen poikki kaikkien nähden."