"Pysäytänkö laivan, sir?" kysyi peränpitäjä ohjaushytistä.
"Ei!" käski Emerson terävästi, ja pistoolin piippu välkähti kompassin valossa, samalla kun Ison-Georgen jättiläishahmo ilmestyi portaille hämärässä valaistuksessa suurempana ja peloittavampana kuin konsanaan. Kalastaja hypähti karmeasti kiroten ohjaushytin tikkaille, repäisi oven auki ja lennätti karvaisen kouransa yhdellä sivalluksella ruorimiehen paikaltaan huohottaen:
"Antakaa mennä, kapteeni, tahi minä ajan ne upoksiin!"
"Autoimmehan mekin teitä", muistutti Emerson, "eivätkä nuo voi teitä väkivoimalla pysähdyttää."
Vene oli nyt aivan keulan kohdalla ja niin lähellä, että laivasta olisi voinut siihen kädellä koskettaa. Kapteeni Peasley oli silmänräpäyksen kahden vaiheella, mutta sitten näki Emerson roikkuvien viiksien kohoavan hymyntapaiseen irvistykseen käden heilahtaessa paljonsanovasti. Ääni oli kuitenkin huomattavan kova ja kiukkuinen.
"Mitä te tarkoitatte, sir? Turmelen siten kaunokaisen laivani hyvän maineen."
"Korvaan vahinkonne", kuiskasi Emerson nopeasti.
"Mutta tämähän on selvä kapina, hyvä herra."
"Aivan niin! Sittenhän voitte sanoa, että teidät pakotettiin eteenpäin."
"Sitä ei ole vielä kuunaan tapahtunut", kiivastui kapteeni lisäten sitten hiljemmin: "mutta muuta valinnan varaa ei taida nyt olla, vai kuinka?"