"Olen menettänyt toivoni", sanoi tyttö surumielisesti päätään kääntämättä.
"Mutta siihen ei ole mitään syytä. Muistakaa, että kaikki ihmisjärjen suuret saavutukset, joita nyt ihmettelemme, olivat alussa vain unelmia, ja kuta suurenmoisempia ne ovat, sitä mahdottomammalta ne ovat alussa näyttäneet."
Tytön asennossa ja äänettömyydessä oli jotakin, joka ilmaisi, että hänen sanansa kuulostivat ontoilta ja ylimalkaisilta. Ja heidän puhellessaan Boyd oli tuntenut sisimmässään outoa lämpöä, joka piti häntä yhä mieluisan hämmingin vallassa, ja hänestä alkoi äkkiä tuntua kuin he olisivat sulautuneet uuteen ja viehättävän salaperäiseen yhteisymmärrykseen, jossa ei sanoja kaivattu. Hän ei miettinyt, mahtoiko Cherry rakastaa häntä, vaan kiinnitti jälleen pitkän ajan kuluttu huomionsa tytön kauneuteen, tuntien samalla suurta mielihyvää voidessaan näin tuttavallisesti ja vapaasti seurustella tämän kanssa. Hänet valtasi jälleen tuo vanha ja melkein kiusallisen kiihkeä uteliaisuus saada kuulla tytön elämäntarina. Cherry ei puhunut milloinkaan entisyydestään, niin ettei Boyd voinut muuta kuin hämärästi arvailla, minkä tarinan tuo ainainen vaiteliaisuus kätki ja mitä näkyjä noiden kirkkaiden silmien usein niin surumielinen katse peitti. Tuo vaatimaton käytös herätti luottamusta, ja oli varmaa, että tässä oli kerrankin tyttö, jolle saattoi uskoa kiusatun sielun arkaluontoisimmatkin salaisuudet; tunnustus olisi yhtä varmassa säilössä kuin vaaran vaskisen sisässä. Cherry oli uskollinen ystävä, sen Boyd jo tiesi, ja hän tunsi nyt, että kasvojen ja muotojen hurmaava kauneus ja sulous ulottui myös kaikkiin niihin lukemattomiin eri ominaisuuksiin ja vivahduksiin, jotka painavat leimansa kuhunkin henkilöön. Ja tämän tytön kanssa hän oli nyt kahdenkesken, niin lähellä, että hänen tarvitsi vain ojentaa kätensä kiertääkseen sen tämän ympärille. Hän sai tulla ja mennä, miten häntä miellytti, ja tuttavallisuudessaan häntä kohtaan tyttö muistutti turmeltumatonta poikaa — ollen kuitenkin erilainen, niin erilainen, että pelkkä ajatuskin sai sydämen sykähtämään ja hengityksen salpautumaan.
Ehkä se oli hänen katseestaan säteilevä lämpö, joka havahdutti tytön mietteistään. Cherry kääntyi ja loi vieraaseensa nopean silmäyksen, joka sai Boydin veren kiertämään entistä nopeammin. Tytön silmät laajenivat ja heikko punerrus hiipi poskilta tukan rajaan saakka, sitten katse painui ujosti alas ja nousten hiljaa hän pujahti Boydin ohi pianon ääreen. Hän ei ollut milloinkaan nähnyt tuollaista katsetta nuorukaisen silmissä, mikä yllätys järkytti hänen tasapainonsa kokonaan. Hän koetti saada sydämessään valloilleen riehahtaneen myrskyn tyyntymään turvautumalla musiikkiin, jonka välityksellä hän saattoi tulkita tunteensa ja samalla salata hämminkinsä. Illan varjot alkoivat hiipiä huoneeseen, eikä kumpikaan virkkanut sanaakaan. Mutta Cherryn onnen hetki oli lyhyt, sillä ajatus, että Boydin tunteet olivat vain hetkelliset, johtui pakostakin hänen mieleensä; maailmassa oli vain yksi ainoa alttari, jonka edessä tämän rakkauden uhrituli paloi. Nyt oli Boyd kuitenkin hänen, minkä tietoisuuden hurmaamana hän antoi ajan kulua mistään muusta välittämättä.
Soitto vaikeni ja huoneen leppoisassa hämärässä unelmoiden he siirtyivät vähitellen kuin jonkun mahtavan virran vieminä pilvilinnojen ihanaan satumaahan, johon tunkeutuminen heitä peloitti ja samalla niin kummallisesti viehätti.
Jostakin kuului lapsen itkua ja Chakawanan viihdyttelevää hyräilyä tämän tuudittaessa pienokaista. Hetkisen kuluttua raotti intiaanityttö ovea ilmoittaen menevänsä ulos Constantinen keralla, mihin Cherry päätään nyökäyttäen myöntyi.
He istuivat vielä kauan jutellen hiljaisella äänellä ajan kuluessa huomaamatta, kunnes ikkunaruutuja vavahduttava kiivas tuulenpuuska havahdutti heidät todellisuuteen. Boyd nousi ja astui ovelle nähden, että taivas oli peittynyt synkkiin pilviin, mikä teki illan melkein yhtä pimeäksi kuin eteläisemmillä leveysasteilla.
"Viivähdinpä aivan liian kauan", virkkoi hän hymyillen.
"Odottakaahan. Haen teille sadetakin", sanoi Cherry hieman huolestuneesti, mutta Boyd tarttui hänen käteensä.
"Pyydän, älkää. Teidän täytyy sytyttää kynttilä, enkä nyt halua tulta."