"Niin juuri. Vastuunalaisuus vähenee, kuta laajemmalle se ulotetaan, joten täällä on ilkitöiden tapahtuessa mahdoton saada syyllisiä ilmi. Kuunarini upottaminen oli heidän ensimmäinen konnantyönsä — aamulla näytän teille sen jään läpi pistävät mastot. Eräs heidän hinaajansa ajoi 'erehdyksessä' täyttä vauhtia suuren reiän sen kylkeen, vaikka kuunarini oli ankkuroitu ainakin sadan metrin päähän väylästä, ja, ajatelkaahan, tuolla Marshilla oli vielä otsaa tulla vaatimaan minulta korvausta hinaajan saamista vaurioista väittäen, ettei kuunarissa muka ollut ainoatakaan lyhtyä." Cherry Malotten silmät tummenivat närkästyksestä. "Niinkuin kukaan olisi tullut ajatelleeksikaan ripustaa lyhtyjä sellaiseen pieneen alukseen, joka oli sitäpaitsi ankkuroitu kauas kulkureitiltä. Sitten seurasi peiteltyjä uhkauksia, mutta kun ne eivät tehonneet, alkoi hän ahdistaa minua julkisemmin. Kun en sittenkään säikähtänyt, surmasi hän — olette ehkä kuullut siitä — yhden mieheni."
"Mahdotonta!" huudahti Boyd.
"Mahdotontako? Ei suinkaan. Häikäilemättömät miehet eivät kavahda mitään seudussa, jossa ei ole laista turvaa; rahasta kilpaillessa ei valikoida keinoja. Siinä suhteessa ovat naiset erilaisia. En ole milloinkaan kuullut naisen tehneen murhaa vain rahojen takia."
"Oliko kysymyksessä oleva tapaus todellakin tahallinen murha?"
"Päätelkää itse. Mies tuli hakemaan elintarpeita ja joutui Marsh'in miesten pariin, jotka juottivat hänet juovuksiin — hän oli viinaan menevä — ja tappoivat hänet. Kerrottiin, että juomingit olivat päättyneet hurjaan tappeluun, jolloin eräs kiinalainen teki teon, mutta Willis Marsh on pääsyyllinen. Ruumis oli tuotu sitten tänne ja pantu portailleni oveni eteen. Oh, kuinka hirveätä se oli!" Tytön silmät hämärtyivät ja valkoiset kädet puristuivat nyrkkiin.
"Ja kaikesta huolimatta olette yhä paikallanne"? ihmetteli Emerson.
"Tietysti! Tämä seikkailu merkitsee minulle sangen paljon, ja sitäpaitsi, suunnitelmistani en aio luopua " — lasin kanta, jota hän oli pyöritellyt sormiensa välissä, napsahti poikki — "en, vaikka mitä tapahtuisi."
Ääni ja sanoissa ilmennyt jyrkkä päättäväisyys ja uhma olivat henkilön, joka oli tottunut suoriutumaan kaikesta omaan neuvokkuuteensa luottaen, mutta sittenkin oli vaikeata uskoa, että tämä hento nainen omasi kaiken sen tarmon, rohkeuden ja kyvyn, minkä noiden uhkarohkeiden suunnitelmien toteuttaminen vaati. Naisellisen reippauden ja toimintahalun, joka ehkä oli houkutellut tytön yritykseen ryhtymään, Emerson saattoi kyllä ymmärtää, mutta toiminnan jatkaminen sellaista vastarintaa uhmaten — sehän oli miesten työtä, johon tarvittiin tarmokkaankin miehen kaikki voimat — ja tyttöhän oli kuitenkin niin äärimmäisen naisellinen. Emersonista tuntui, ettei hän ollut milloinkaan kohdannut naisellisempaa naista.
"Kalastusaika on onneksi lyhyt", lisäsi tyttö huolestuneen rypyn ilmestyessä otsalle, "mutta en tiedä, mitä ensi kesänä voi tapahtua."
"Olisinpa mielelläni tahtonut kohdata tuon Marshin joukon", huomautti Fraser värittömissä silmissään merenvihreä vivahdus.