"Mitä tarkoitatte? Olen lähettänyt miehiä värväämään uutta väkeä."
"Tarkoitukseni ymmärrätte kyllä", murisi jättiläinen verestävin silmin. "Vastaamme Marshille samalla tavalla."
Emerson loi nopean katseen Fraseriin, joka tuijotti hievahtamatta Isoon-Georgeen.
"Meitä on jo niin kauan kiusattu, että jonakin kauniina päivänä tässä tapahtuu murhia, ja sitä parempi kuta pikemmin", riehui kalastaja. "Nitistämme hänet jo tänä iltana."
Boyd kääntyi hitaasti ikkunaan päin toisten seuratessa häntä kiihkein katsein. Huoneessa vallitsi kuolemanhiljaisuus. Etempää kuuluva koneiden melu tuntui nyt julmalta ivalta. Tämä viimeinen vastoinkäyminen oli Baltille kaiken sen vuosia kestäneen, säälimättömän vainon huippu, jonka pelkkä muistokin sai hänet raivostumaan, ja hänen kumppanilleen se merkitsi lemmittynsä menettämistä, eroa Mildred Waylandista, tytöstä, joka oli ollut tämän kaikkien suunnitelmien keskipiste. Boyd ajatteli katkeralla mielellä kaikkia ponnistuksiaan ja kärsimyksiään, nälkää niin ruumiillista kuin henkistäkin, jota hän oli tuon tytön tähden kärsinyt. Hän näki jälleen toiveidensa raukeavan ja unelmiensa sortuvan, maa vajosi jälleen hänen altaan, kuten se oli ennenkin niin usein tehnyt, ja hänen sisimmässään alkoi kyteä synkkä viha. Jokin sanoi hänelle, että tämä oli viimeinen yritys; hänellä ei olisi enää rohkeutta ryhtyä johonkin uuteen, mikä ajatus raivostutti hänet melkein suunniltaan.
Vielä edellisenä iltana kalastajien lähtiessä matkoihinsa, häntä oli lohduttanut se toivo, että Georgen pato pelastaa heidät, kunhan nousu toden teolla alkaa, mutta sekin toivo petti; joki oli lohia tulvillaan, mutta pato pysyi tyhjänä. Hän oli täydellisesti masentunut ja toivoton, sillä Kalvikissa ei ollut ketään joutilaita, jotka olisivat olleet halukkaat ryhtymään työhön ja Mildred Waylandin piti sitäpaitsi myös pian saapua — laivaa odotettiin joka päivä — eikä apua voinut mistään saada. Ja mikä pahinta, Mildred saisi kuulla senkin, että kaikki oli Marshin ansiota. Boyd tiesi kyllä, että Mildred luotti häneen, mutta naisen luottamus kestää vain aniharvoin nöyryytyksen häpeää, eikähän ole inhimillistäkään aina luottaa taittuneen kaislan tarjoamaan tukeen. Mildred kääntyisi varmasti toisaalle — ehkä juuri mieheen, joka oli kaikki nämä vastoinkäymiset aiheuttanut. Tuota mahdollisuutta ajatellessaan Boyd kirosi synkästi.
"Mitä?" kysyi Balt.
"Sitä vain, että olette oikeassa. On jo aika vaatia tuo konna tilille", vastasi Boyd käheällä ja luonnottomalla äänellä.
"Hyvä!"
Boyd vilkaisi vielä kerran ulos huulillaan joku katkera sana, mutta samassa hän hätkähti ja kumartui kiihkeästi eteenpäin. Vene, jonka Cherry oli lainannut, lähestyi nopeasti väkeä kukkuroillaan jäljessään pitkä jono kanootteja, nekin miehiä täynnä.