"Sittenkään en oikein käsitä. Nämähän ovat Marshin väkeä."
"Niin ovatkin, mutta minä autoin heitä parhaani mukaan, kun he viime talvena näkivät nälkää, mihin kaikkeen nyt vetosin. Huonoja kalastajia ja hirvittävän laiskoja, jotka eivät suorita puoltakaan valkoisen miehen työstä, mutta sen parempia ei ollut tarjolla." Hän naurahti iloisesti onnellisena katseesta, jonka Boyd häneen loi. "Antakaa nyt minulle jotakin syötävää. Olen nälkään nääntymäisilläni."
Oivallettuaan asianlaidan Iso-George rupesi heti joukon johtajaksi, ja ennenkuin toiset olivat ehtineet keittiöön, oli hän jakanut miehet sopiviin ryhmiin, joille hän jo jakeli verkkojaan. Lohi nousi ja voitto oli näkyvissä — mitä hän muusta välitti.
Iltapäivällä natisi laituri hopeakylkisten lohien painosta, ja kiinalaisten viiltäjien väsymättömät veitset liikkuivat salamannopeasti halkoen, leikaten ja viiltäen juottoahjojen sähistessä avarassa tehdasrakennuksessa, jonka seinissä koneiden melu ontosti kumahteli.
XXIII.
TAISTELU JATKUU.
Boydista tuntui, että seuraavat päivät olivat hänen elämänsä ihanimmat. Hän laski leikkiä miestensä kanssa ilahduttaen ja kiihoittaen heitä päivänpaisteisella hymyllään ja väsymättömällä tarmollaan, eikä hän ollut milloinkaan joutilaana, paitsi niitä niukkoja hetkiä, jolloin hänen täytyi pakostakin nukkua joku tunti. Hän oli yhtä aikaa kaikkialla, eikä ainoakaan pyörä seisahtunut eikä yhtään määräystä koneisiin nähden annettu hänen tietämättään. George Balt vimmastui lopulta hänen kiihkolleen, sillä intiaanit eivät ole valkoisten miesten kaltaisia; saaliin hankkiminen niiden avulla pani jättiläisen, joka oli tottunut käsittelemään väkeään säälimättömän esimiehen melkeinpä rikollisella julmuudella, kovalle koetukselle. Äärimmäisistä ponnistuksistaan huolimatta hän ei saanut kuitenkaan saalista niin paljon kuin tehdas olisi niellyt, mistä kaikesta hän syytti sankarillisesti vain itseään.
Boyd oli, siitä huolimatta ettei saalista tullutkaan toivottua määrää, sangen hyvillään, sillä hän arveli joka tapauksessa voivansa pelastua täydellisestä häviöstä, ja päästyään kerran kunnialla tämän kesän yli ei Marsh eikä mikään muukaan mahti kykenisi häntä enää murskaamaan. Vaikka nuo ihanat unelmat suurenmoisesta menestyksestä eivät toteutuneetkaan, laski hän joka tapauksessa saavansa kohtuullisen voiton.
Trustin päämajassa oli rajuilma riehahtanut valloilleen. Marsh oli vimmoissaan, ja kaikki, joille se vain oli mahdollista, karttoivat häntä. Työnjohtajat ja päällysmiehet, jotka oli käsketty yhtiön punaiseksi maalattuun konttoriin kesken kiireen, poistuivat kulmat rypyssä ja arkoja silmäyksiä olkansa yli heitellen. Monet heistä saivat pitää paikkansa vain tekemällä yhtiölle palveluksia, joita ei milloinkaan kirjoihin merkitty, mutta nyt pudistelivat hekin päätään kiroten, että jotakin tavallista kummempaa oli tekeillä.
Marsh olisi voinut olla aivan levollinen ja antaa ajan lopettaa, minkä hän oli alkanut, ellei Boyd olisi ollut niin varovainen, että myi saaliinsa etukäteen. Tuo temppu uhkasi kumota kaikki Marshin suunnitelmat. Trustin suunnattomat käyttövarat tukenaan hän olisi voinut polkea hinnat niin alas, että Emerson olisi joko joutunut kokonaan tappiolle ja puille paljaille tahi saanut pitää saaliinsa seuraavaan vuoteen, mitä hanketta Wayne Wayland olisi varmasti lämpimästi kannattanut. Mutta asiain näin ollen olisi sellainen menettely aiheuttanut vain suuria tappioita kaikille välittäjille ja samalla trustille itselleenkin. Sentähden täytyi tuo nuori mies saada tuhotuksi jo Kalvikissa ja heti.