Balt katsoi häneen kiinteästi. "Ymmärrän. Ja sehän tekeekin tehtävänne niin kirotun vaikeaksi. Mutta ellei muu auta, raivaan Marshin yksinäni tieltä pois — hänen täytyy väistyä. Nyt lähden padolle. Kertokaahan sitten minulle, mitä vanhus sanoi."
Boyd palasi tehtaalle synkkänä ja katkerana. Hän tunsi ja tiesi, etteivät Georgen murhasuunnitelmat olleet vaikuttaneet häneen mitenkään järkyttävästi. Ajatus vuodattaa verta ei ollut aiheuttanut hänelle minkäänlaisia omantunnon vaivoja, ikäänkuin kysymyksessä olisi ollut vain jonkun vahingollisen eläimen tuhoaminen. Samalla hän tunsi, että jos rakkaus Mildrediin johtaa hänet rikokseen, kohtaa hänen häpeänsä tätäkin, minkätähden tuo ajatus turvautua väkivaltaan kauhistutti häntä nyt, vaikka hän ei jaksanutkaan sitä luotaan sysätä. Hän nöyryyttäisi itsensä ensin ja menisi Mildredin isältä suojelusta rukoilemaan, mutta ellei se auttaisi, saisi Marsh katsoa eteensä. Silloin hänellä ei olisi enää mitään syytä säästää vihollistaan.
Tehtaalla hän tapasi Clyden suunniltaan ilosta laivan tulosta ja kiihkeästi odottaen päästäkseen tervehtimään ystäviään. Boyd käski hänen mennä veneeseen seuraten itse jäljessä hiukan aamiaista haukattuaan.
Matkalla laivalle Boydia vaivasi sama kiusallinen tunne, joka oli hänet vallannut mennessään Chicagossa monivuotisen poissaolonsa jälkeen ensi kerran Mildrediä tervehtimään. Hänellä oli nytkin vain vastoinkäymisiä kerrottavanaan luvatun voitonsanoman asemesta. Mildred näkisi hänet jälleen vastoinkäymisten katkeroittamana, eikä hän voinut muuta ajatella kuin miten Mildred suhtautuisi tähän pettymykseen. Hän ainakin toivoi Mildredin ymmärtävän, miksi hänen nyt täytyi vedota tämän isään; ettei hän ollut mikään armoa pyytelevä puheille pyrkijä, vaan mies, joka vaati oikeutta, vastustaja, jota täytyi kunnioittaa. Olihan hän jo näyttänyt, mihin hän kykeni, joten Wayne Waylandin olisi sangen vaikea tehdä häntä millään tavalla halveksittavaksi tyttärensä silmissä.
Willis Marsh ja herra Wayland seisoivat kannella partaaseen nojaten seurassaan joku kolmaskin — Boydin sydän sykähti kiihkeästi; tuon vartalon ja ryhdin hän olisi tuntenut tuhansien joukosta. Mildred huomasi hänet myös ja osoitti hänet kumppaneilleen.
Hän hypähti vapisevin polvin tikkaille ja kapusi kannelle, pitkä ja jäntevän laiha olento, yllään karkeat työvaatteet ja jaloissa meriveden liuottamat saappaat. Posket olivat painuneet kuopille ja huulet tuulesta halkeilleet, niin että hän näytti tytöstä ainakin viittä vuotta vanhemmalta kuin viime näkemällä, mutta silmissä kipinöi entinen tuli ja hymy oli vain hänelle.
Boyd ei tiennyt, mitä tervehtiessä sanottiin, eikä kiinnittänyt huomiota häneen luotuihin katseisiin, sillä Mildredin pehmeät ja viileät kädet lepäsivät hänen känsäisissä kourissaan, ja tyttö hymyili hänelle.
Alton Clyde oli hänen kintereillään ja hän tunsi Mildredin vetävän kätensä pois, jolloin hän kääntyi Wayne Waylandiin nyökäyttäen ohi mennen päätään Marshille, joka loi häneen musertavan silmäyksen. Vanhus virkkoi jotakin, johon Boyd vastasi parilla merkityksettömällä sanalla ottaen sitten jälleen tytön kädet omiinsa niin luontevasti ja ujostelematta, että Marsh kalpeni ja kääntyi poispäin. Paikalle alkoi kokoontua toisiakin, joiden läsnäolon kannella hän nyt vasta huomasi, herroja ja naisia, kiikarit ja valokuvauskoneet remmissä olan yli. Mildred esitteli hänet seurueelle äänessä hieman väkinäinen sävy, mutta muuten käyttäytyen aivan yhtä rauhallisesti kuin hän olisi ollut omassa arkihuoneessaan ja Boyd vain joku tilapäinen tuttava. Vieraat liittyivät ryhmään ja alkoivat kiikareillaan tarkastella ympäristöä jutellen ja tehden silloin tällöin jonkun ylimalkaisen huomautuksen matkailijoiden tavalliseen yleismaailmalliseen tapaan. Keskustelusta Boyd ymmärsi, että henkilöt olivat trustin johtajia tahi vaikutusvaltaisia osakkaita ja näiden vaimoja, jotka kaikki näyttivät pitävän häntä jonakin maisemaan välittömästi kuuluvana, jossa ei ollut mitään erikoisen mielenkiintoista. Hän puolestaan suhtautui seurueeseen yhtä välinpitämättömästi, sillä hän näki vain Mildredin ja kuuli vain tämän äänen. Joku ehdotti, että lähdettäisiin maihin pienelle tutustumiskäynnille, mikä aloite saavuttikin yleisen kannatuksen, niin että Boyd huomasi hetkisen kuluttua olevansa vihdoinkin kahdenkesken lemmittynsä kanssa. Hän saatteli tytön erääseen nojatuoliin istuutuen itse viereen.
"Vihdoinkin"! hengähti hän. "Sinä täällä, Mildred. Tulit sittenkin."
"Niin, Boyd."