"Nyt minun täytyy mennä; Berryt tekevät jo lähtöä."
"Milloin saan taas tavata sinua?" kysyi Boyd nopeasti.
"Tule illalla takaisin."
Boydin silmissä leimahti, kun hän vastasi: "Minä tulen."
Toiset olivat jo lähellä, ja kääntyen heidän puoleensa Mildred selitti:
"Herra Emerson ei tule mukaamme. Hän haluaa puhutella isää."
"Herra Wayland on kajuutassa", huomautti Marsh auttaen naisia veneeseen, ja hetkistä myöhemmin heilutti Boyd seurueelle kättään jäähyväisiksi poistuen sitten kajuuttaan.
Herra Waylandin jäykässä tervehdyksessä ei ollut mitään, joka olisi ilmaissut, että he olivat ennen olleet ystäviä, mutta Emerson oli valmistautunut tähän kylmään vastaanottoon ja istuutui kehoitusta odottamatta iloisena saadessaan hetkisenkin lepuuttaa puutuneita raajojaan. Hän ei voinut olla vertailematta tätä loisteliasta salonkia omaan alastomaan komeroonsa. Suuri, leikkauksilla koristeltu pöytä, muhkeat nahkanojatuolit ja sinne tänne sijoitetut, aistikkaat tupakkapöydät tuntuivat kerrassaan ruhtinaallisilta. Seinät olivat täynnä kirjahyllyjä ja kauniita tauluja ja raskaan esiripun raosta häämötti makuuhuone, jossa oli kaikki hohtavan valkoista. Jalka upposi suloisesti pehmeään mattoon, ja hän aivan himoitsi päästä tuohon pehmoiseen vuoteeseen sileine lakanoineen esiripun takana.
Herra Wayland oli ottanut silmälasit käteensä ja odotti rauhallisesti.
"Minulla on teille paljon sanottavaa", alkoi Emerson, "ja pyytäisin, että kuuntelisitte loppuun saakka."