Mildred kohautti olkapäitään. "Matkustittehan Seattleenkin saakka häntä auttamaan?"
"Kyllä, mutta vain omien asioitteni takia."
"Saanko kysyä, miksi herra Emersonin asiat teitä niin huolestuttavat."
"Koska se olin minä, joka sain hänet tähän uhkapeliin ryhtymään", vastasi Cherry ylpeästi. "Rohkaisin häntä, kun hän oli aivan masentunut ja valmis heittämään kaikki oman onnensa nojaan. Olen itsekin yrityksessä mukana, mutta se ei merkitse mitään; minua harmittaa vain se, että sellainen roisto kuin Marsh saa panna kunnon miehen niin ahtaalle."
"Malttakaahan! Asiaa on arvosteltava kummaltakin taholta. Herra Marsh oli sangen jalomielinen, kun hän ei kajonnut sen enempää tuohon hänen henkeään vastaan tehtyyn murhayritykseen."
"Murhayritykseen?"
"Niin. Siitähän olette tietysti kuullut. Hän sai haavan olkapäähänsä."
"Eikö Boyd kertonut, miten asia oikein oli?"
"Kyllä", vastasi Mildred kylmästi. Tuon naikkosen käytöshän oli vallan sietämätöntä. Näytti aivan siltä kuin hän olisi tohtinut moittiakin häntä, Mildred Waylandia, siitä, miten hän oli kohdellut Boydia, uskotellen olevansa tämän läheinen ystävä ja tuntevansakin tämän paremmin kuin hän. Mutta ei — uskottelua se ei ollut. Sellaiseen oli tuo tyttö aivan liian luonnollinen ja suora, ja sehän se tekikin tilanteen niin tukalaksi.
"Tiedustelen häneltä asiaa tänä iltana toistamiseen", jatkoi Mildred, "ja jos häntä on vainottu, kuten väitätte, käännyn isän puoleen."