"On sangen hyvä teko — mennä naimisiin", sanoi Constantine hämärästi. "Isä sanoo, että nainen mennä päistikkaa helvettiin, ellei pääse naimisiin."
"Sitä en usko", nauroi tyttö.
"Se on totta", vakuutti toinen itsepäisesti. "Hän, pappi, sano niin, ja pappi ei milloinkaan valehdella. Hän opettaa, että jos mies otta naisen menemättä naisen kanssa naimisiin, molemmat joutua helvettiin. Jos tule pienokainen, hän myös mennä helvettiin."
"Ah, nyt ymmärrän! Isä tahtoo olla varma lampaastaan, ja siinä hän tekee oikein. Mutta te alkuasukkaat ette ole aina totelleet hänen lakiaan."
"Hän sanoo, jos intiaaninainen mennä valkoisen miehen luo, niin hän ei nähdä Jeesus enää milloinkaan. Hän joutu helvettiin ja lapsi myös. Onko se totta."
"Kyllä — tavallaan."
"Hyvä Jumala! Kovin julmaa pienokaiselle!" huudahti Constantine kiihkeästi.
Boyd oli koko yön paikoillaan täydellä voimalla käypien koneiden ja sähisevien ahjojen synnyttämän melun pannessa koko tehdas rakennuksen tärisemään. Hämärän tullen hän oli mennyt laiturille ja katsellut ikävöiden The Grande Dame'n kirkkaita tulia palaten sitten nöyrästi työhönsä takaisin. Hän olisi lähettänyt Mildredille sanan, mutta se oli mahdotonta, sillä tehtaalla, jonka työkyky pantiin nyt ensi kerran toden teolla koetteelle, vallitsi jo häiritsevä tungos, niin että joka miehen täytyi olla paikallaan, semminkin kun toinen lotja kukkuroillaan saalista oli juuri saapunut padolta.
Kymmenen tienoilla seuraavana aamuna hän hoiperteli vihdoinkin asuntoonsa, enemmän kuolleena kuin elävänä, ollen sydämessään iloinen siitä, että Iso-George oli saanut nähdä hänen olevan sanansa veroinen. Pieninkin vika oli korjattu ja viimeinenkin heikko kohta vahvistettu, niin että tehdas oli nyt saavuttanut suurimman mahdollisen ennätyksensä. Saalista sai nyt tulla miten paljon hyvänsä — hiili, teräs ja inhimillinen kestävyys pitivät kyllä muusta huolen; hän saattoi vihdoinkin nukkua jonkun tunnin.
"Sormeton" Fraser tuli ovella häntä vastaan yllään uuden uutukainen puku ja päästä jalkoihin kuninkaallisen hienona.