"Minne matka?" kysyi Boyd.
"Vierailulle."
"Laivalleko Clyden keralla?"
"Ei. Hän pelkää olevansa kovin mitätön rinnallani, minkätähden menen omasta aloitteestani. Marsh'illa kuuluu olevan suuria vieraita, niin että menenpä hiukan katsomaan, olisiko siellä mahdollisesti joku näppärä perijätär siepattavissa." Hän iski merkitsevästi silmää. "Jos näen siellä jonkun sopivan, niin eihän tiedä vaikkapa saisinkin morsiamen. Clyde väittää, ettei joukossa ole ainoatakaan alle parin miljoonan."
Boyd oli liian väsynyt toivottaakseen hänelle muuta kuin onnea matkalle, ja Fraseria näyttikin onni suosivan, sillä kuljettuaan hetkisen, hän näki erään nuoren neitosen istuvan nurmikolla polun reunalla. Tyttö taitteli huolettomasti villiä kukkia ympäriltään ja nautti pohjolan kirkkaan kesäaamun kauneudesta.
Puku oli yksinkertainen, mutta tyttö itse niin ylhäisen näköinen, että Fraser päätteli heti:
"Hän! No nythän sopii koettaa. Hyvää huomenta!" lausui hän sitten ääneen.
Tyttö katsahti häneen välinpitämättömästi nyökäyttäen hiukan päätään, jolloin "sormeton" Fraser hurmaavinta hymyään hymyillen istahti hattu kädessään hänen lähettyville sanoen:
"Ellette pahastu, niin levähdän hetkisen; olen aamukävelyllä. Ihana päivä?" Kun tyttö ei vastannut, jatkoi hän hilpeästi: "Olen de Benville — neworleansilaisia — tehtaani on tuolla." Hän viittasi suuntaan; josta oli tullut.
"Niinkö?" virkkoi tyttö.