Mildred kumartui eteenpäin ja sanoi perämiehelle. "Neuvokaa hänet tänne. Tahdon tavata häntä."
"Mildred, sinä et saa puhutella tuota naista!" huusi herra Wayland.
"Todellakin ajattelematonta", säesti Marsh pelokkaasti. "Hän ei ole henkilö, jota —"
Neiti Wayland loi häneen musertavan katseen ja viittasi perämiehelle nojautuen sitten jälleen tuolinsa selustaan.
"Olen keskustellut hänen kanssaan ennenkin. Hän ei ole lainkaan vaarallinen."
"Tee sitten tahtosi", murahti isä. "Mutta hyvään tämä ei lopu, sillä olen varma, että Emerson on hänet tänne lähettänyt."
Willis Marsh kääntelehti hermostuneesti tuolissaan, katse kiinnitettynä ylähangan puoleiselle laidalle ryhmittyneeseen joukkoon ja kasvoilla äärimmäisen jännittynyt ilme. Sormet puristuivat lujasti käsinojan ympärille, ja syvään henkäisten hän hypähti äkkiä ylös ja kiiruhti tiehensä.
Laidan yli oli noussut Cherry Malotte mukanaan huopiin kietoutunut mokkasiinijalkainen intiaanityttö — hento ja arka poloinen, joka käsiään väännellen ja aivan ymmällään katseli ympärilleen säikähtynein silmin. Heidän takanaan seisoi jättiläiskokoinen kuparinruskea sekarotuinen, joka oli merimiehiä päätä ja hartioita pitempi, pieni lapsi sylissään.
Herra Wayland ja Mildred näkivät Marsh'in puhelevan tulijoiden kanssa, mutta sanoja ei voinut erottaa. Intiaanityttö kavahti pelästyneesti takaisin, ja huudahtaen jotakin omalla kielellään pudisti kiihkeästi päätään ja viittasi valkoihoiseen seuralaiseensa. Marsh oli liidun kalpea ja heristi nyrkkiään Cherry Malotte'n silmäin edessä. Näytti kuin hän olisi aikonut lyödä tätä, mutta silloin astui Constantine väliin luoden vastustajaansa synkän ja uhkaavan katseen, jolloin Marsh peräytyi askeleen jotakin kiihkeästi selittäen. Cherryn ääni kuului kirkkaana ja selkeänä:
"Liian myöhään, herra Marsh. On selvintä, että kuuntelette kerrankin maltillisesti."